Vauhkoaminen uuden James Bondin hiustenväristä lienee laantunut sopivasti Casino Royale (2006) -ensi-illan saapuessa. Vaikka Bond onkin saanut uutta elämää ja syytä elää ovat tuotannon takapirut samoja kasvoja kuten ennenkin. Ohjaaja Martin Campbell survaisi kasan tylsiä agenttikliseitä GoldenEyessä, mutta rohkea veto tuoda Paul Haggis (Crash) käsikirjoittamaan uudenlaista James Bondia maksoi itsensä takaisin.
Pelkoa ja inhoa herättänyt päätös vaihtaa koomikko Brosnan indie-kulta Daniel Craigiin tuo salaiselle agentille muutakin kuin kasvojenkohotuksen. Bond tuntee, käyttää tunteitaan ja älyään sekä varastoi niin paljon salamyhkäisyyttä, että välillä katsoja erehtyy luulemaan, ettei juoni olekaan niin yksinkertainen kuin miltä näyttää.
Ohjaaja vaihtoon
Kylmä sota on ollutta ja mennyttä, mutta salainen agentti 007 on vasta uransa alussa. Älytön tarina terroristeista, jotka pelaavat pokeria jää toissijaiseksi, sillä riittävän mielenkiintoista vastustajaa ei Craig tiellään tapaa. Mads Mikkelsen on kyyneleitä itkevän La Chiffren osassa niin yhdentekevä, että juonittelu rahoista ja sen sellaisista on yhtä tyhjän kanssa.
Ranskatar Eva Green tiukkapipoisena tilintarkastaja (!) Vesper Lyndinä Bondille henkisesti vaikea pala niellä. Käsikirjoittajat ovat ottaneet oikean suunnan syventyessään pohtimaan agenttinsa vaikeaa suhdetta kuolemaan ja rakkauteen muistamalla, että ironiallakin on kaiken keskellä paikkansa.
Ketterästä alustaan ja hieman jännittävämmistä toimintapaloistaan huolimatta ohjaaja Martin Campbell ei ole kykeneväinen juoksuttamaan toimintajaksoja ja ristiin ja rastiin juoksevia juonenkiemuroita riittävällä kiinnostustasolla. Hervoton murjaisu martinin valmistusohjeista perustelee kuitenkin hyvin, miksi uusi Bond on nähtävä. Daniel Craig on työssään pätevämpi kuin edeltäjänsä.
nimimerkki: Martin van Wetten
