William F. Cody, paremmin tunnettu nimellä Buffalo Bill, oli yksi värikkäimmistä villin lännen sankareista. Hän oli mm. postivaununajaja, Amerikan sisällissodan sotilas ja hotellin pitäjä, mutta kuuluisimmaksi hän tuli sirkuksestaan, joka yleisön mielestä oli paljon viihdyttävämpi kuin se oikea Villi Länsi. Eräänä päivänä Bill päätti hankkia sirkuksen esiintyjäksi vankilassa oleilevan täysin mykän sioux-päällikkön nimeltä Istuva Härkä ja hänen puhemiehensä William Halseyn. Aivan Billin ajatusten mukaan tuo ei sujunut, sillä Istuvalla Härällä oli Halseyn kanssa aivan omia vaatimuksia ennen esiintymistä. Niihin lukeutui mm. presidentti Clevelandin tapaaminen. Aluksi Bill suostui useimpiin vaatimuksiin, mutta pikkuhiljaa Istuva Härkä alkoi lähes mahdottomilla vaatimuksillaan sekoittamaan Billin valmiiksi jo alkoholin turmelevaa mieltä. Tästä tapauksesta kertoo mestariohjaaja Robert Altmanin unohdettu komediaa ja westerniä sekoittava mestariteos.
Altman laukaisi itsensä huipulle vuonna 1970 komedialla ”MASH – Armeijan liikkuva kenttäsairaala” ja sen jälkeen hänen voittoputkensa 70-luvulla tuntui lähes loputtomalta. Laatuleffa laatuleffan perään ja ”Buffalo Bill ja intiaanit” on myös täysosuma. Karu, kaunistelematon mutta humoristinen western, jota tukee Altmanin tapaan loistavat näyttelijät. Parhaiten mieliin jäi Paul Newman alkoholisoituneena Buffalo Billinä, jolle menestys on tehnyt tehtävänsä. Ei se raha ja maine tuo onnea ja sen kyllä huomaa. Mieliin jäi taatusti myös ainoan elokuvaroolinsa tekevä Frank Kaquitts hiljaisena intiaanipäällikkönä, joka pikkuhiljaa ajaa Buffalo Billiä enemmän ja enemmän itsetuhon puolelle. Yksinkertaisesti hänen pelkkä katseensa on jo niin hyytävä.
Näyttelijöistä löytyy myös mm. Pat McCormick presidentti Clevelandina, Shelley Duvall Clevelandin vaimona, Harvey Keitel Billin kaveri Goodmanina sekä Charles Chaplinin tytär Geraldine Chaplin mestariampuja Annie Oakleyna.
Altmanin 70-luvun leffoja on vaikea löytää. Monet niistä, kuten ”Mitkä häät (A Wedding)” ja ”Kolme naista (3 women)” eivät ole saaneet edes VHS-julkaisua, mutta tilanne tuntuu nyt korjaantuvan. Jos jossain satut näkemään tämän Altman-klassikon, poimi se heti mukaasi. Todellakin, kuten useimmat herran tekeleet, tämäkin on mykistyttävä istunto.
PS. Tyylinsä mukaisesti Altman on ujuttanut mukaan myös hieman Amerikkalaisen yhteiskunnan ja showbisneksen vastaista sanomaa. Onkohan se syy, miksi Oscar-raati ei ole ikinä myöntänyt hänelle parhaan ohjaajan pystiä?
nimimerkki: Late
