Suomalainen elokuva on aina kiehtonut meikäläistä. Komisario Palmut, Tuntematon sotilas, Kaurismäen veljesten hengentuotokset sekä tietysti loistavat kulttiklassikot Kahdeksan surmanluotia ja Raid ovat iskeneet todella lujaa ja edistäneet osaltaan yhä kasvavaa elokuvafriikin harrastustani. Ikävä kyllä jokin aika sitten kotimainen elokuva lähti väistämättä törmäyskurssille, elokuvia alettiin tehdä pelkästään nuorille katsojille lukuunottamatta karmivaa Timo Koivusaloa jonka teoksista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa ja kun suurin osa katsojista oli ja on siis teinejä tai nuoria aikuisia, tehtiin elokuviakin myös enimmäkseen siitä aiheesta mikä myy parhaiten: seksistä.
Tässä vaiheessa elokuva-alan harrastajat alkoivat vuodattaa verisiä kyyneleitä mutta minkäs teet, money talks ja salit täyttyivät (tulevien) veronmaksajien ahneista katseista ja pikkuhiljaa valkokankaan tuotoksista alkoi valua se viimeinenkin järki pois. Lopulta olemme siinä tilanteessa mikä vallitsee nykypäivänä: suomalaista elokuvaa ei enää osata tehdä muusta kun nuorten aikuisten panosekoiluista ja paljaan pinnan pinnallisesta esittelystä. Ja jos jotain älyllistä teattereihin saapuisikin, se tuupataan väkisin joihinkin elokuva-arkiston näytöksiin maanantai-illalle kello 23.45, joka ei ole se kaikkein otollisin elokuvankatseluaika.
En minä muuten jaksaisi tässä vollottaakaan rakkaan kotimaani kulttuurin harharetkistä, mutta kun eilen erehdyin katselemaan Neloselta kauniiksi ja herkäksi nuoruuden kuvaukseksi ylistettyä Young Lovea. Katsomiskokemuksesta oli ainakin se hyvä puoli että nyt osaan entistäkin enemmän arvostaa vanhoja kunnon Suomi-filmejä. Young love on nimittäin tuskastuttavan huono. Ja eniten siinä harmittaa se että elokuvalla olisi potentiaalia vaikka mihin.
13-vuotias Jukka (Joonas Nordman) eleskelee omissa oloissaan kerrostaloasunnossaan Stadissa yksinhuoltajaäitinsä (Sari Havas) matkustellessa työmatkoilla tai milloin missäkin. Ikäisekseen poika on kuitenkin harvinaisen lahjakas, käy kaupassa ja elättää itsensä ilman mitään näkyviä vaikeuksia. Sällin intohimona on valokuvaus, jota hän harjoitteleekin mielellään kuolleelta isältään jääneellä kamerallaan, opettajanaan koulun vanha kuvamataidonopettaja Martti (Pekka Lukka), jolle Jukan koulutoveritkin naureskelevat miehen homoseksuaalisuuden vuoksi. Tyypeistä muodostuu kuitenkin alkujännityksen jälkeen hyviä työtovereita.
Pojan toiseksi intohimoksi muodostuu vastapäisen talon kaunis Johanna (Saija Lehtonen), joka jää kuitenkin lähinnä haaveen tasolle, tyttö kun on jo 19-vuotias. Yhtenä iltana Jukka yötyy kuitenkin salaa kuvaamaan tyttöä tämän keikistellessä alasti peilin edessä ja tämän selvitessä tyttö on luonnollisesti Jukalle raivoissaan. Jukka kuitenkin kertoo Johannalle tämän olevan kaunis, ja haluavansa kuvata häntä mallinpaikan toivossa. Tähän tyttö yllättäen suostuukin ja tuumasta toimeen. Jukka ottaa Johannasta poseerauskuvia melkoisen vähissä vaatteissa ja niitä ilmankin, mutta Jukan äiti suhtautuu asiaan melko järkyttyneesti, vieläpä kun poika viettää vapaa-aikansa vanhan julkihomon opettajan hommissa. Mutta lopussa tietysti kiitos seisoo, ja tällä kertaa painotus onkin vahvasti aforismin viimeisellä verbillä.
Young Love on järkyttävän huono elokuva. Dialogi on toella tökeröä ja on kuin suoraan ala-asteen koulunäytelmästä vastaavan yli-innokkaan opettajan käsi-alaa. Käsikirjoitus ja eteenkin hahmojen kuvaukset ovat järkyttävän naiiveja, varsinkin Johannan, josta luodaan täysin selkärangaton ja kyvytön räsynukke. Minua henkilökohtaisesti ärsytti myös Aidsiin kuolevan vanhan homon todella tekopyhä olemus ja kummasti juuri kuoleman hetkellä valtaava uskonnollisuus ja ”homoseksuaalisuuden irstaasta synnistä” eroon pääsemisen riemu. Näin avoimeen piilorasismiin en ole vielä koskaan elokuvissa törmännyt ja kaikkein vähiten kotimaisissa elokuvissa. Jo pelkästään tämän opettajan hahmon kuvaus saa katsojan punastumaan häpeästä, vaikkei veteraani Pekka Lukan näyttelemisessä mitään vikaa olekaan. Tämän rinnalla Ponterosankin synkän ikimuistoiset homovitsit ovat taidetta.
Tarinassa tuskastuttaa myös nuorten maailman totaalisen metsään menevä kuvaus. Kamaan hei, allekirjoittanut ei ainakaan tätä kirjoittaessa ole törmännyt vielä yhteenkään 13-vuotiaaseen esiteiniin, joka olisi yhtä kypsä, vastuuntuntoinen ja nöyrä kun filmin Jukka, jonka kaverit taas kuvataan vähän turhankin stereotyyppisiksi ”vittu hei hei vittu”- wannabee-koviksiksi. Johannan hahmo taas, kuten jo mainittua, on niin tolkuttoman epärealistinen että sääliksi käy. Eniten ehkä elokuvaa katsoessa harmittaakin se että lahjakkaat nuoret näyttelijät, joilla olisi oikeasti edellytyksiä päästä ”oikeisiin” elokuviin, tuhlaavat aikaansa ja lahjojansa tälläisessa tekotaiteellisessa sonnassa. Koko komeus kuorrutetaan sävelkorvaa juuriharjalla hiovalla suomipoppijumputuskakalla josta nautiskellessa sormet alkavat väkisinkin kyhätä hirttosilmukkaa sohvatyynyistä.
Kaiken kaikkiaan jos olet yli 10-vuotias ja omaat hiukan kritiikinkäyttöä, tästä elokuvasta on vaikea sanoa mitään hyvää. Lähinnä vain harmittaa elokuvan mahdollisuuksien tuhlaaminen tyhjänpäiväiseen hattarasekoiluun. Toivottavasti hienoa työtä sinänsä tekevät Nordman ja Lentonen pääsevät joskus tekemään kunnollista taidetta jossa heidän lahjansa pääsevät oikeuksiinsa. Edelleenkin, älä missään nimessä ainakaan erehdy maksamaan tästä ja jos tämän joskus ilmaiseksi katsotkin, sammuta mieluummin tv. Ainakin minä nautin enemmän tyhjän tv-ruudun autuaasta hiljaisuudesta kun tästä mitäänsanomattomattomasta kotivideokyhäelmästä.
