Komedia on erittäin vaikea tyylilaji hallita. Yleensä epäonnistuva elokuva saattaa naurattaa, jolloin se on kalkkunaelokuva ja jos komedia epäonnistuu se ei naurata. Tom Greenin ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä komedia epäonnistuu täydellisesti naurattamisessa, mutta se on myös [U]hauska[/U]. Lisäksi on olemassa raja hauskan ja vulgaarin välillä. Se on se raja jonka jälkeen hauska ei ole enää hauskaa ja muuttuu pelkästään loukkaavaksi. [I]Sormet pelissä[/I] ei niinkään liiku sillä rajalla tai kulje sillä tai siirrä sitä eteenpäin vaan enemmänkin ylittää sen niin monta kertaa että katsoja putoaa kyydistä kieppuen ja sätkien kuin pyörremyrskyyn lentänyt sätkyukko.
Epäonninen sarjakuvapiirtäjä Gord (Tom Green) on juoneltaan epämääräisen [I]jonkin[/I] keskushenkilö. Se tarkoittaa sitä että hän on mielipuoli, perverssi ja täysin kyvytön empatiaan. Jo kuuden minuutin kohdalla katsojan sietoraja ylitetään ja vauhti vain kiihtyy vielä mielipuolisemmaksi. Minun on erittäin vaikea kuvailla kokemusta joka oli tämän elokuvan katsominen. Voin kylläkin pilata yllätystä sen verran että sadomasokistinen suhde paraplegikko-Bettyn (Marisa Coughlan) kanssa on sitä kevyempää aineistoa. Käsikirjoitusta ja ohjausta voi pitää (oikeasti) jonkinlaisen termosfäärissä kieppuvan neron saavutuksena. Normaali, edes puolirationaaliseksi luokiteltava mieli ei [B]uskalla[/B] tuoda tällaisia näkyjä elokuvakankaalle eikä sellaisella ole kurinalaisuutta toteuttaa sitä sen vaatimalla ellottavuudella. Katsojien suureksi iloksi/kauhuksi (tarpeeton yliviivataan) Tom Greenillä niitä löytyy.
Tom Green paahtaa koko elokuvan lävitse äärimmäisen kieroutuneena Gordina, joskin se on ymmärrettävää. Kieroutuneen elokuvan päähenkilöä voi esittää vain sen kieroutunut luoja. Pakko on mainita että muut näyttelijät pysyvät hyvin menossa mukana, mikä on suorastaan pelottavaa.
Tämä elokuva ei mene liian pitkälle, sillä se rajapyykki menee pirstaleiksi jo alkumetreillä. Tämä on niitä elokuvia jotka kiistattomasti todistavat luojansa nerokkuuden (mitä sen nyt merkitseekään), sillä se on oikeasti ainutlaatuinen. Minun on myönnettävä että harvoin olen yhtä kovasti miettinyt lopullista arvosanaa. Tämä elokuva on typerä, vastenmielinen ja saastainen, mutta se myös nauratti minua useaan otteeseen.
Tämä elokuva on neron työtä – valitettavasti. Ainutlaatuinen kalkkunakomedia huonon maun tuolta puolen ja vielä kauempaa…
