Tilanne on poliittisesti arka, vaikka Harry Morganin (Bogart) elämään se ei juuri vaikuta. Hän seilaa miehistöineen kalaan päivästä toiseen. Kalastajan elämän suurimpia ongelmia näyttää olevan merikarhu Eddien (Brennan) pitäminen kohtalaisen selvänä ja tilipussin saaminen. Kunnes: Harryn tielle osuu huumaavan kaunis pikkurosvo Slim (Bacall) ja joukko ranskiksia, jotka haluavat hänen pikku purtilonsa salakuljetukseen. Onko Harry Morganin aika tarttua pyssyyn onkivavan sijasta?
Leffan näyttelijäkunta tekee niin kuin ammattilaisilta voi vain odottaa: täsmällisen hienoa työtä. Bogart ja Bacall, joista jälkimmäinen on vieläpä ensikertalaisena mukana elokuvatuotannossa, ovat ilmiömäisiä. He eivät tee mitään, mitä 1940-luvun tähdiltä ei voisi odottaa. Muissakaan näyttelijöissä ei ole haukkumisen aihetta. Esimerkiksi sivuosaan päätyneen Dolores Moranin esitys ei – yllättäen – ole kaamea täyteperformanssi, jolla pyrittäisiin korostamaan päätähtien ylivoimaisuutta.
Lätyn dokumenttitietojen mukaan Howard Hawks kertoi kerran Ernest Hemingwaylle, että hän halusi filmata tämän surkeimman teoksen. Hemingwaylle kävi kohta selväksi, mistä oli puhe. Mutta onko Kirjava satama sitten surkea elokuvana? Voiko olla, jos leffan päätähdet Bacall ja Bogart esiintyvät niin intohimoisesti toisiaan rakastavina persoonina, että ei kenellekään jää epäilystä siitä, mitä pari puuhasi leffan kulisseissa? Njää, Kirjava satama on erittäin sähköinen ja miellyttävä kokemus. Ehkä parasta mustavalkoromantiikkaa koko Hollywoodin historiassa, vaikkakaan huippuelokuvaksi se ei yllä. Siinä ei yksinkertaisesti ole ”sitä kaikkea”.
