Yksinkertaisen kostotarinan mahtava toteutus jatkuu Kill Billin toisessa osassa, kun tarantinomainen dialogi pääsee valloilleen ensimmäisen osan mätkeen, kalskeen ja verivirtauksen jälkeen. Beatrix Kiddon alias Morsiamen kostoretki jatkuu Texasin paahtavan auringon alta Meksikoon.
Uma Thurman ei kuitenkaan ole elokuvan valovoimaisin näyttelijä, vaan suurimman potin vie itselleen mahtava Michael Madsen, joka näyttelee itsevarmaa Buddia. Täyttä krediittiä muiden näyttelijöiden ohella on jaettava erityisesti pääpiru Billiä esittävälle David Carradinelle, joka viileän rauhallisella äänellään pystyisi kesyttämään lauman villisikoja; niin loistavasti rakennettu hahmo on kyseessä.
Kakkososassa väkivaltaisimmat elementit koetaan Morsiamen ja Daryl Hannahin näyttelemän Elle Driverin taistelussa ahtaassa asuntovaunussa, mutta sitä ennen on Morsian joutunut pahasti pulaan arkun ja maa-aineksen kanssa, ja takaumaosiossa näytetään, kuinka Kiddo kouluttautui Gordon Liun hienosti tulkitseman guru Pai Mein luona. Kyseinen osuus taustoittaa tarinaa väkevästi ja tasapainottaa itse elokuvan kulkua juuri sopivalla tavalla.
Kakkososassa musiikki ei aivan yllä samalle tasolle kuin ensimmäisessä, mutta asia korjaantuu hienosti lopputekstien aikana. Kakkososan vahvuudet ovat eri luokkaa kuin ykkösen, mutta vertailua kahden hienon elokuvan välillä on vaikea tehdä – varsinkin kun tarina on lähtökohdiltaan sama. Loppuratkaisu saattaa tuottaa joillekin katsojille pettymyksen, mutta kakkososan tyylille uskollisena kostoretken viimeistely on suorastaan täydellinen. Ennen kaikkea Kill Bill 2 jää mieleen rauhallisista, dialogin täyttämistä kohtauksistaan, kuten Buddin ja pomonsa keskustelusta tissibaarin takahuoneessa, ja Billin voileipien teosta ja selityksestä elämän ja kuoleman välisestä erosta; myöskään elokuvan mustavalkoista prologia ei sovi unohtaa, sillä se on sanoinkuvaamattoman hieno. Kill Bill –saagan molemmat osat täydentävät toisiaan kympin arvoisesti.
