Clint Eastwood on todistetusti yksi elokuvamaailman tunnetuimmista kasvoista. Miehen roolit ovat olleet draaman, toiminnan ja joskus komediankin rajamailla. Uutukaisellaan Clint jättää leimansa näyttelijänä veteraaninäyttelijöiden seinälle ja tyylillä.
Walt Kowalski on elokuvan alussa juuri leskeksi jäänyt vanhus. Waltin usko Jumalaan on horjunut. Isä Janovich haluaisi Waltin tunnustamaan Isälle, mutta Walt sylkee asialle ja jatkaa omaa elämäänsä. Waltin naapureina olevat Lorit ovat etnistä vähemmistöä, hmongeja. Walt ei näitä ihmisiä pidä minään.
Sitten Thao Lorin serkku pakottaa tämän pöllimään Waltin Gran Torino, ja tämä epäonnistuu siinä. Kun Thao pyytää anteeksi Waltilta, Walt leppyy. Mutta se mitä tapahtuu seuraavaksi, herättää Waltissa muistot sota-ajalta ja hänellä on mielessä paljon enemmän kuin kosto.
Clintin uusimmasta enempiä en kerro, koska se pilaa katsojan tunnelman. Clint on tullut tiensä päähän ja tässä sen näkee. Toisin, kuin Stallone ja muut veteraanit, Clint on aikansa elänyt ja tekee uransa rankimman roolin. Tuntui, kuin olisi katsonut Likaista Harryä uudelleen nimettynä Walt Kowalskiksi. Waltina Clint on kuin haukkuva rakkikoira, joka haukkuu muita läsnäolijoita, mutta kukaan ei ole moksiskaan. Muut näyttelijät pysyvät hyvin Clintin “oikealla puolella” ja hoitavat homman kotiin.
Elokuvan kielestä sen verran, että muistan kuulleeni harvoin Clintin huutelevan veellä ja peellä alkavia sanoja, mutta nehän sopivat miehen suuhun loistavasti. Jopa rasistiset kommentit ja one-linerit kuulostavat hauskoilta, mutta osa alkoi menettää jo otettaan. Kuitenkin kyseessä on Clintin uran loppuhuipennus näyttelijänä, ja seuraavaksi mies jatkaa elokuvien ohjaajana. Kiitoksia Clint.
