Rick Gasskon (Hanks) ystävät järjestävät tälle polttarit. He varaavat paikallisen hotellin komeimman huoneen tätä ainutlaatuista tapahtumaa varten. Huoneen sisustukseen kuuluvat sekopäiset vieraat, huorat ja päihteet. Morsian Debbielle (Kitaen) uskollisuuttansa vannonut Rick yrittää pitää lupauksensa viimeiseen asti, kunnes huomaa että Debbiellä, tämän ilkeällä isällä Edillä (Grizzard) ja Debbien ex-poikaystävällä Colella (Prescott) on näppinsä kullakin mukana pelissä. Rick päättää antaa pienen opetuksen uteliaille vakoojilleen. Lopulta selvitetään, keneen todellisuudessa kannattaa luottaa.
Tämä Tom Hanksin elokuvauran alkupäähän sijoittuva pätkä oli aikansa hitti. Eikä syyttä, sillä elokuva herätti puhetta mm. ikärajallaan, joka heittelehtii vieläkin maailmalla K-12-luokituksesta K-18-luokitukseen. Nykyään jo vähemmälle huomiolle jäänyt elokuva on hyvä kaivaa taas esiin, sillä hääteema on palannut jälleen 2000-luvulla enemmän esille (esim. elokuvilla Morsiusneidot, Kauhea Kankkunen 1 & 2, Kuokkavieraat).
Polttarien kolmannen käsikirjoittajan, kuulun Pat Proftin, kynä alkoi käydä kuumana jo 1980-luvun alussa, jolloin alkoi kreisikomedian aikakausi. Vähän hillitymmin kuitenkin kirjoitettu Polttarit enteili jo uuden komediagenren syntymistä. Vitsit ovat hauskoja, rivoja ja huonoja samaan aikaan, mikä on saavutus jo sinänsä. Ohjaus on nopeatempoista ja kokoajan on tilanne päällä, kuten kuuluukin. Silti elokuvaa on helppo katsella. Aihe sinänsä on kaikille tuttu juttu, eikä siitä saa yksinkertaisesti mitään lasten elokuvaa. Elokuvan edetessä huomaa, että jopa nykykomedian kuningas Todd Phillips (Kauhea kankkunen) on napannut aineksia omiin samaa aihetta käsitteleviin teoksiinsa.
Polttarien roolitus on moninaista ja kaikenlaista hahmoa on tyrkyllä narkkareista parittajiin ja pelimiehistä appiukkoon. Arvatenkin show’n varastaa kaikesta huolimatta nykyään vain Oscar-rooleja vetävä Tom Hanks. Miehellä oli vastustamatonta karismaa 1980-luvullakin. Se tapa, jolla hän katsoo kameraan, tuo aina hyvän mielen. Kamera siis vain yksinkertaisesti rakastaa tätä miestä. Roolinsa kunnialla vetää myös Rob Prescott, jonka nenäkäs käyttäytyminen saa arvoisensa päätöksen. Mies tarjoileekin leffan parhaat naurut. American Ninjakin siellä näytti sivussa heiluvan hupaisasti.
Musiikki on luonnollisesti osa tapahtumien kulkua ja kasariin kuuluva syntikkapoppi sähkörumpuineen terästää hyvin kohtauksia. Muutenkin huomaa, että tekijöillä on ollut oikeasti hauskaa tätä tehdessään. Kaikille kasarileffojen ystäville tämä elokuva tarjoaa puhdasta viihdettä käsikirjoittajien likaisista mielistä. Juhlatunnelmaa nostattamaan on teos varmasti myös omiaan.
