Kukapa olisi uskonut, että millaisen buumin vuonna 2004 ensi-iltansa saanut ensimmäinen Saw elokuva saisi aikaan. Sarjan neljäs osa on lähes kaikella tavalla vielä edeltäjiäänkin verisempi ja iljettävämpi elämys ja positiivisena yllätyksenä on mainittava, että sen sisältö on pysynyt edellisten Sawien tyyliin varsin mielenkiintoisena. Eikä meininki visvaisuudestaan huolimatta pääse missään vaiheessa ampumaan yli, niin kuin jatko-osilla surullisen kuuluisasti turhankin usein on tapana.
Saw IV alkaa siitä mihin kolmas osa jäi. Jigsaw (Bell) on kuollut ja kiidätetty ruumishuoneelle, jossa on määrä tehdä tuttavuutta hänen sisuskaluilleen. Ruumiinavauksen yhteydessä Jigsawin vatsalaukusta löytyy kasetti, josta selviää, että vaikka itse pääpaha kuolikin, on hänen sairas pelinsä vasta alkanut. Jo alun irvokkaasta ruumiinavaus kohtauksesta voi päätellä, että sarjalle ominainen kraafinen väkivalta on lisääntynyt huomattavasti.
Kaiken irtoraajojen ja suolien levittelyn keskellä perehdytään John Kramerin menneisyyteen ja siihen, miten hänestä tuli Jigsaw, tuo ihmisiä tylysti pelinappuloina pitävä mielipuoli ja valoitetaanpahan elokuvassa aiemmissa osissa tyystin pimentoon jääneen Johnin entisen vaimon (Russell) taustoja. Tällä kertaa elokuvan keskeisimmän hähmon tittelin vie SWAT ryhmän jäsen Rigg (Bent), joka pakotetaan kohtaamaan oma paikkansa tuossa pirullisessa pelissä, mikäli haluaa pelastaa Jigsawin uusimmat uhrit, joista toinen on hänen työkaverinsa Hoffman (Mandylor).
On hienoa huomata, kuinka Saw sarja on säilyttänyt tasonsa varsin laadukkaana jo neljänteen osaansa tultaessa, vaikkakaan aivan kahden ensimmäisen osan tasolle ei päästäkkään. Juonellisesti Saw IV on edeltäjiensä tapaan varsin nerokas ja koukuttava tapaus. Kaiken kaikkiaan Saw IV on tasokasta kauhistelua ja piinaa, jonka jaksaisi katsoa vielä pariinkin otteeseen. Tähän tämä olisikin jo hyvä lopettaa, ennen kuin hommasta katoaa täysin hohto.
