Alan Mooren hieno sarjakuva-albumi V niin kuin Verikosto on kääntynyt elokuvaksi ja kaikin puolin melko onnistuneesti. V herättikin suurta keskustelua ennen ensi-iltaa, sillä tässä käsitellään terrorismia todella paljon ja parit kohtaukset aiheuttivat jopa kovaa kritiikkiä.
Tarina sijoittuu tulevaisuuden totalitaariseen Britanniaan, jota hallitsee rautaisin ottein Adam Sutlerin (Hurt) hallitus. Salaperäinen mies, joka tunnetaan nimellä V (Weawing) yrittää taistella vapautuksen puolesta, mutta aina välillä hänen tarkoituksensa menee hieman terrorismin puolelle. V tulee pelastaneeksi nuoren naisen, Eveyn (Portman), josta hän alkaa muokkaamaan itselleen liittolaista.
V on visuaalisesti erittäin näyttävä toimintadraama, juuri sellaista, mitä Matrixin tekijöiltä voikin odottaa. Yhtä loistava kuin Mooren edellinen From Hell -filmatisointi. Joitain muutoksia oli tehty sarjakuvaan verraten – no, niin tehdään varmaan jokaisessa sarjakuvafilmatisoinnissa. Lontoo oli lavastettu erittäin hienosti ja se yksi kohtaus, joka liittyy parlamenttitaloon, oli toteutettu todella näyttävästi.
Elokuvan näyttelijät tekivät hyvää roolityötä. Hugo Weawing, jonka naamaa ei nähdä hymyilevän maskin takaa, oli loistava herra V:nä. John Hurt, joka nähdään lähes koko ajan tv-ruutujen läpi, teki hienon tulkinnan Sutlerina ja Natalie Portman oli söpö kaljunakin. Muutenkin hän oli sopiva valinta Eveyksi. Stephen Rea oli pitkästä aikaa mukana leffassa ja teki jälleen vakuuttavan roolin.
V niin kuin Verikosto on hieno elokuva taistelusta vapauden ja toivon puolesta, jossa välillä pitää käyttää hieman kovempia otteita. Mitään pelkkää toimintarymistelyä tästä on turha lähteä hakemaan. Tarinaan oli saatu toiminnan lisäksi paljon sisältöä. Dialogi ja tunnelma oli juuri sopivan sarjakuvamaista, mutta ei liikaa. Kohtalaisen hyvin tämä sarjakuva muutettiin elokuvaksi. V on yksi parhaimmista antisankareista aikoihin. Yksi vuoden kovimmista elokuvatapauksista.
”Remember, remember the 5th of November”
nimimerkki: andy
