Tylsä seurapiiritilaisuus jota emännöi arvokas rouva Rittenhouse (Margaret Dumont) saa tärkeimmäksi vieraaksi kapteeni Jeffrey T. Spauldingin (Julius ’Groucho’ Marx) ja tämän mukana tulee sihteeri Horatio Jamison (Herbert ’Zeppo’ Marx). Soppaa sotkee signor Emanuel Ravelli (Leonard ’Chico’ Marx) ja luonnollisesti professori (Arthur ’Harpo’ Marx), joka ammattinimikkeensä mukaisesti on eksentrinen. Hyvin ohuen juonen pohjana on kadoksiin joutuva maalaus, mutta elokuva ei perustu juoneensa vaan silkkaan kohellukseen, verbaaliakrobatiaan ja sähellykseen. Välissä on myös musiikkia, mikä on laadukasta, mutta vie huomion valitettavan kauas hauskuuttamisesta.
Pohjana on Marx-veljesten esitys mikä saattaa olla selitys elokuvan sketsimäisyydelle, mutta vaikka nämä ovat taattua epämääräisen ulkomaalaisen velmuilua, fyysisen kohellusmoottorin aikaansaamaa ärsytystä ja kaksitahtisen moottoriturpan ylikierroksia on suvantokohtia aivan liian monia. Ohjauksesta vastaava Victor Heerman ei todellakaan ansaitse pisteitä rytmityksen tai meiningin suhteen. Sivuroolien moninaiset hahmot ovat kuivaakin kuivempia ja tökkivä meno antaa kokonaisuudelle huonon jälkimaun. Varsinaista myyntivalttia, eli neljää New Yorkin juutalaista kolmen sekapäisen hahmon ja yhden nautittavasti jähmeän [I]straight manin[/I] olemuksissa on liian vähän ja he ovat liian ankarissa kahleissa.
Ilman Marx-kvartetin hykerryttäviä hahmoja ja suorituksia kyseessä olisi pelkästään säälittävästi hymähdyttävä muka-komedia, mutta em. kvartetin ammattitaito repii muutamia maukkaita nauruja ja pomppaa pisteytystä ylöspäin. Juuri ja juuri toimiva prototyyppi.
