Basic Instinct 2 on yksinkertaisesti maailman turhin jatko-osa. Elokuva puhdisti ilmestymisvuotenaan pöydän Razzie-palkinnoista ja odotukseni eivät olleetkaan suuret. Koska odotin jotakin turhanpäiväistä, Levottomat 3 tyylistä paneskelun ja (muka) jännityksen sekoitusta, voin vain sanoa olevani positiivisesti yllättynyt. Tämähän ei ollut siis missään tapauksessa hyvä elokuva, mutta kun katsoo nykyään markkinoille tunkevia keskiverto-trillereitä, se on kuitenkin riittävä.
Sharon Stone palaa Catherine Tramellin rooliin naisena, joka saa kiksejä vaaroista ja kirjoittaakin niistä kirjoja. Hänen kyydissään ollut mies kuolee auto-onnettomuudessa ja poliisi alkaa epäillä Tramellia syylliseksi. Psykiatri Glass (David Morrisey) yrittää haastatteluillaan selvittää, onko Tramell murhannut kyseisen miehen. Hän alkaa tuntea himoa haastateltavaansa kohtaan ja lopulta ajautuu keskelle kauheita tapahtumia: Ex-vaimon poikaystävä (joka oli aikonut julkaista Glassia arvostelevan jutun) ja itse ex-vaimokin kuolevat yllättäen väkivaltaisten murhien uhreina. Onko syyllinen Tramell?
No, elokuvan juonihan nyt on ennalta-arvattava eikä jännitystäkään pääse syntymään kuin muutamissa erittäin onnistuneissa kohtauksissa. Sharon Stonen roolisuoritus on kliseinen ja muutenkin karmiva. Elokuvaa pelastavat kuitenkin paljon muut näyttelijät ja ohjaaja Michael Caton-Jones, jonka työjälki on ammattilaismaisen varmaa. Ohjauksessa ei ole pyritty turhaan tekemään luovia ratkaisuja, vaan on yksinkertaisella perusnäyttelijäohjauksella pyritty kelvolliseen lopputulokseen. Tässä onkin onnistuttu, sillä mainitsemisen arvoinen on ainakin David Morriseyn rooli psykiatri Glassina, joka on onnistunut ja uskottava. Muutkin näyttelijät (paitsi edellämainittu Sharon Stone) tekevät takuuvarmaa, vähäeleistä jälkeä.
Eihän tämä tietenkään paras elokuva ole näistä onnistumisistaan huolimatta, mutta kuten sanottu, odotusten valossa huonompikin tämä voisi olla. Katsomisen arvoinen elokuva.
