Gangsteri Frank White (Christopher Walken) pääsee vankilasta ja vanhan kätyrin, Jimmyn (Laurence Fishburne) avulla hän laittaa tuulemaan. Vakiintuneet jengit kohtaavat veriset loppunsa ja luonnollisesti poliisi kiinnostuu asiasta. Ironisena piirteenä Frank ei ole vallanhimoinen roisto vaan hänellä on kieroutunutta sosiaalista vastuuntuntoa.
New York on rikollisuuden, vihan, ahneuden ja petollisuuden mädättämä ihrapaise. Tuota näkemystä huokuu Abel Ferraran ohjaama kuvaus New Yorkin kuninkaasta joka kiipeää valtaan potkimalla muut pois tikkailta. Ahneet ja räikeät roistot, kireän nuhjuiset jeparit, urbaanin joutomaan ankeus ja sitruunan kuivaksi imaissut ohjaus muodostaa upean taustan veriselle väkivaltaodysseialle. Valitettavasti käsikirjoitus ei tee upealle ankeudelle oikeutta, sillä juoni on melkoisen heppoinen ja rytmiltään tökkivä.
Christopher Walken loistaa pääroolissa. Frank White on kivikova tappaja joka ei siedä uhkailuja ja hänellä on hyvin matala toleranssi kaikkia muitakin inhottavuuksia kohtaan. Esimerkkinä tästä Arty Caly (Frank Gio), vanha mafioso saa luoteja, pari luotia lisää ja vielä pisteenä iin päälle taas pari luotia ja vaikka Laurence Fishburne tekee vankan suoriruksen Frankin moottoriturpaisena, mutta tappakykyisenä kätyrinä hoitaa Frank itse kaikki todella tärkeät haulikoinnit.
Ilman Walkenin uhkaavaa, mutta kiistattoman karskia suoritusta elokuva repeäisi lopullisesti silpuksi, mikä on todella harmillista. Lähtökohdat ovat silkkaa kapseiinia, ohjaus asianmukaisen tylyä ja näyttelijäntyö erinomaista, mutta tarina tökkii ja pahasti. On suorastaan ärsyttävää nähdä tällaista hyvien resurssien hyödyntämättä jättämistä, mutta lopputulos onneksi omaa muutamia maagisen tylyjä hetkiä ja kohtauksia.
