Star Warsin episoodi ykköstä odotettiin vuosikaudet ja kun se lopulta tuli, tuntui se olevan jonkinlainen elokuvan merkkipaalu. Raina rikkoi parikin ennätystä ja kyllähän se ensimmäisellä katsomiskerralla tekikin vaikutuksen loputtomalla tehostetulvallaan ja näyttävillä avaruus- ja valomiekkataisteluillaan. Toinenkin katsomiskerta sujui näyttävän visuaalisen puolen huumassa. Mutta kun leffaan paneutuu hiukankaan syvällisemmin huomaa että kyseessä on kyllä aika surkea tekele.
Minkälainen leffa Pimeä uhka sitten tarkkaan ottaen on? Juoni on aika peruskamaa eikä tuo Star Wars -sarjaan. Pahikset ovat pahiksia ja hyvikset hyviksiä. Sekä voimalla että Voimalla viisastellaan olan takaa, samoin sen tuomalla vastuulla, “poika on liian vanha” -jankutuksella sekä muilla sarjan armottomilla klišeillä. Juonessa on elokuvan mentävä aukko ja tätä yritetään tilkitä – huonolla menestyksellä – näyttävillä tehosteilla. Visuaalisesti Pimeä uhka kuitenkin hellii silmiä.
Näyttelijät eivät pääse läheskään alkuperäisten Star Warsien tasolle. Niissä hahmot olivat ainakin jonkun verran syvempiä eivätkä sellaisia pahvinukkeja kuin tässä. Vanhoissa sarjan osissa jännite rakentui paitsi sikasiistien toimintakohtausten harteille, myös mielenkiintoisille henkilökemioille. Noo, onhan tässä ainakin sikasiistiä toimintaa. Kuitenkin elokuva on ylipitkä eikä sitä siksi jaksa silmä tarkkana seurata loppuun asti.
Puutteistaan huolimatta Pimeä uhka on ihan katsottava elokuva. Keskinkertaista huonompi se kuitenkin on, ja hyväksi leffaksi siinä on liikaa vikoja ja se yksinkertaisesti jää liian selkeästi kakkoseksi sarjan klassisille osille. Hong Kongilaisista toimintaelokuvista pitävät luiskaotsaiset apinamiehet saanevat Pimeästä uhkasta kuitenkin paljon irti juuri toiminnan näyttävyyden ja runsauden vuoksi. Syvällisemmistä elokuvista pitävien täytyy ensin hidastaa järjenjuoksunsa edellä mainitun kohderyhmän tasolle.
