Vankeja kuljettavasta bussista pääsee karkuun ilmiselvästi läpeensä hyvä vanki. Hän ajautuu telttailemaan laaksoon jota terrorisoi läpeensä paha liikemies. Tulilinjalla on toimeentulorajalla rimpuileva yksinhuoltajaäiti. Maat pitäisi saada mammalta lunastettua bisneskäyttöön.
Onneksi lähimetsässä on retkeilemässä Jean-Claude van Dammen esittämä hyvä vanki. Vaikka pahatapaisesti ukkeli lukeekin Playboytä (ehkä elokuvahistorian irvokkain otos missä van Damme lukee puku päällä teltassa pornograafista julkaisua) ja käy tirkistelemässä Rosanna Arquettin esitämän yh-äidin suihkuhetkeä, hän on se oljenkorsi johon kylä turvautuu.
En tiedä, miten tälläisen hutun tuottaminen on ollut ylipäänsä mahdollista. Itse tarina kulkee niin että tappelukohtaukset ovat pääasia. Väliin on tungettu tökerö käsis, jossa ei ole mitään tolkkua. Tarinan etenemisen arvaa kättelyssä. Kuvatkin on toteutettu em. Playboy-kohtauksen tasolla.
Juoksettuneena kermana kukkutuotoksen päällä ovat tappelukohtausten loppukommentit – tyyliin: ”Au revoir, runkku!”
Ei pakopaikka lienee vakava yritys tehdä elokuva, mutta eihän tälle voi kuin nauraa – säälistä. Taisteluleffoja on toteutettu paremminkin, kun lähtökohtana on ollut koomisuus tai elokuvaa on jalostettu hieman pidemälle. Jälkimmäisestä esimerkkinä vaikka Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.
En tiedä kenelle tätä voisi suositella. Mutta jos välttämättä haluat leffan katsoa, älä nyt ainakaan mene ostamaan sitä.
