Joku vetinen kimuli (Hilary Joyalle) päätti nakata Uther Pendragonille (Gabriel Byrne) miekan ja jostain syystä lammen pohjassa makaava eukko määrää valtiomuodon. Valitettavasti Uther hankki aika paljon vihollisia eläessään. Merlin teki hänelle palveluksen, jonka hinta oli iso ja sittemmin erilaisten sattumusten myötä em. palveluksen myötä syntyneestä Arthurista (Nigel Terry) tulee kuningas. Sittemmin ennusteet alkavat mennä pieleen aika isosti ja se kaikista vähäisin osoittautuu kaikista tärkeimmäksi.
Kuningas Arthur on niitä hahmoja joiden synnyinhistoria on erittäin hämyinen. Teksti johon John Boorman perustaa [B]eeppisen[/B] miekkaa ja magiaa sekoittelevan elokuvan kirjoitettiin satoja vuosia myöhemmin juttujen kertomisen jälkeen Sir Thomas Maloryn toimesta ja ehkä se perustuu useisiin lähteisiin jotka ovat kadonneet. Luvassa on juonittelua, voimankäyttöä ja rempseä annos myyttistä meininkiä. Pakollisen Arthurin, kuningatar Guineveren (Cherie Lunghi) ja Sir Lancelotin (Nicholas Clay) lisäksi sopassa on velho Merlin (Nicol Williamson), noita Morgana (Helen Mirren) ja Mordred (Charley Boorman/Robert Addie) demonstroi miksi et tunge keihästä sellaisen miehen läpi joka ei siitä pysähdy.
Vaikka tarinan ritarit pukeutuvat anakronistisiin levypanssareihin niin muuten meno ei ole ollenkaan huonoa, sillä kiiltäville haarniskoille valuu punaista verta, miljöö on ajankohtaisen ankea ja toteutus teatraalisen tyylitelty. Juoni etenee ehkä liiankin nopeasti, mutta dramaattiset kohokohtansa hyvin muistaen. Se on elokuva joka sijoittuu siihen myyttisen ja todellisen maailman risteyskohtaan aiheeltaan ja tyyliltään.
Nigel Terry on ehkä tarinan keskipiste, mutta [I]Excalibur[/I] ei ole elokuva Arthur-kunkun voitoista ja vastoinkäymisistä (niitä piisaa), vaan enemmänkin kuvaus niistä moninaisista hahmoista joista Arthurin saaga muodostuu. Nicol Williamson tekee hienon suorituksen Merlininä joka on mystinen velho ja synkkien ennusteiden mies joka osaa olla myös koominen ja leikkisä. Ikuinen sivullinen tietää paljon ja osaa olla myös pirullinen. Cherie Lunghi ja Nicholas Clay laittavat tilanteen sekaisin aika hyvin, joskin Lancelot ei innostu liikaa ja tapa kaikkea eteen sattuvaa. Helen Mirren on pahaenteisen ovela noita ja lyhyestä roolista huolimatta Charley Boorman ja Robert Addie ovat silkkaa timanttia saatanallisena Mordredina.
Eeppisesti toteutettu, tyylikkäästi toteutettu ja juoneltaan lopullinen leffa näyttää aika selvästi että mystiikalla ja suvulla ylläpidetty valtiomuoto on ongelma joka poistaa itsensä ja jättää sotkun sen kaikista yksinkertaisimman käsiin ja hänen tehtävänsä on antaa se takaisin sinne mistä se tuli. Juoni on ohut, mutta leveä ja toteutus on erinomainen. Näyttää että Arthur-kunkusta (jolla on kananaivot) voi tehdä vakavan elokuvan.
