Jos tarinan seuraava sattumus jää katsojalta arvaamatta, niin silloin silmät ovat katsoessa kiinni.

13.11.2006 23:36

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Just My Luck
Valmistusvuosi:2006
Pituus:98 min

Hansons-tyyppisen bändin managerilla (Chris Pine) pyyhkii huonosti. Uskomattoman epäonninen heppu kerää ongelmia ryysyihinsä. Hyvää tahtoa riittää yhden kylän verran, mutta ei tarvitse montaa askelta kaupungin vilinässä ottaa kun tapahtumaketju heittelee ukkoa Aku Ankan lailla vaikeuksiin.
Sillä aikaa toisaalla kaunis nuori nainen (Linsay Lohan) purjehtii taxilla vihreän aallon harjalla. Hänen ei tarvitse ottaa kuin askel ulos autosta ja kengän pohjassa on satku kiinni. Töissä hissi sulkeutuu nenän edestä mutta se hissi jää välille. Arvoista roiskuu rahaa niin paljon kuin jaksaa raaputuspintoja rapata. Lykkyä ei kerta kaikkiaan voi välttää.
…Kunnes nämä kaksi henkilöä kohtaavat ja suukkoa vaihtaessa vaihtuu myös onnen omistaja.

Elokuvan pelastusrenkaana on Lindsay Lohanin esittämä originaalionnen omistaja. Kohkaukseksi homma menee, mutta sen olisi voinut lyödä vielä enemmänkin yli. Lohan selviää kuitenkin roolistaan kunnialla.
Chris Pine sen sijaan yrittää niin epätoivoisesti olla koomikko, symppis ja kaunis poika, että rooli lisahtaa kasaan jo epäonnen ensimetreillä.

Onneksi elokuva ei ole täysin pastellisävyinen teinihumppa. Puhtaan murkkumeiningin sijaan leffa muljahtaa koko perheen elokuvaksi (miinus perheen miehet). Sävyiltään tyyli on säilytetty ”normaalin elokuvan” raameissa, eikä parisuhteen muodostumista kuorruteta karkkipaperisävyillä. Alkuosa painottuu komedian puolelle ja puolesta välistä loppuun seurataankin romantiikkaa.

Epäonnekseen leffa on saanut ristikseen käsikirjoituksen joka ei paljoa armoa anna. Luulisi Hollymetsän kehräämöstä sen verran löytyä luovuutta ettei käytettäisi kaikkein oletetuimpia ja käytetyimpiä vertauksia onnen omaamisesta tai sen puutteesta. Jos tarinan seuraava sattumus jää katsojalta arvaamatta, niin silloin silmät ovat katsoessa kiinni. Johtopäätöksenä (johon ei ekonomi koulutusta tarvitse) on että leffamaakarit ovat ajatelleet rahastaa Lohanilla, välittämättä sisällöstä.

Just my Luck tulee todennäköisesti pikaisella aikataululla TV-kanavien esityksiin, joten lätyn vuokraamista tai jopa ostoa kantsii miettiä, ja sijoittaa nekin rahat vaikka raha-arpaan.

Arvosteltu: 13.11.2006

Lisää luettavaa