Pommiuhka osoittautuukin vääräksi hälytykseksi, kun laukusta löytyykin pommin sijasta vauva. Joku hullu psykopaatti leikkiikin poliisien kustannuksella. Pian Beck (Haber) kumppaneineen saa myös tehtäväkseen etsiä kadonnutta naista. Kohta nainen löytyykin metsästä kallo murskana. Pommiuhalla ja naisen kuolemalla voikin olla jotain yhteyttäkin (erittäin yllättävää).
Hirviö on ehdottomasti paras näkemistäni Beckeistä. Se on kertomus ihmismielen sairaudesta, niin kuin on ollut aikaisemmatkin osat, mutta ne eivät ole pystyneet tähän. Elokuvan tekijät ovat taas osanneet hienosti asiansa, eikä valittamisen aihetta löydy. Homma ei mene missään vaiheessa kellon vilkuiluksi, vaan katsoja seuraa tarinaa silmä kovana. Ohjaajaksi on vaihtunut Harald Hamrell, joka palautti Beckeihin synkät sävyt, mikä on plussaa.
Tällä kertaa maailma esitellään sekä todella surullisena että sairaana paikkana. Aina nämä ruotsailaistouhut saavat minut ajattelemaan maailman menoa ja ihmismielen pahuutta. Se näissä elokuvissa juuri vetoaa minuun. Lisäksi homma tuntuu niin realistiselta, että erittäin harva jenkkikyttäsarja tämän tasolle pääsee. Vielä tuonkin lisäksi aina jollain ilveellä nämä elokuvat onnistuvat olemaan kaiken tuon raakuuden keskellä jopa oikeasti hauska, mistä kunnia kuuluu yleensä komisario Beckin naapuria esittävälle Ingvar Hirdwallille.
Sitten vielä tähän loppuun se tavallinen mainosteksti: Ei kannata ollenkaan pelätä filmin ruotsalaisuutta, sillä näin hyviin suomalaisiin jännäreihin en vielä ole törmännyt (tietenkin lukuun ottamatta loistavaa Raidia). Jos Seitsemän oli sinun makuusi, niin Beck iskee sinuun kuin nyrkki naamaan. Todella tiivis jännityspaketti on siis kyseessä, jota ei kannata vältellä.
