Halloween-viikonloppu käynnistyi norjalaisella kauhuelokuvalla Pedon verta (Rovdyr), joka osoittautui hyvin keskinkertaiseksi eikä erityisen omaperäiseksi elokuvaksi. Joukko nuoria on tullut kaupungista maaseudulle aikeenaan mennä patikoimaan paikalliseen metsään. Huoltoasemalla he kohtaavat epähygieenisiä paikallisia sekä hermoheikon nuoren naisen, jolle tarjoavat kyydin autossaan. Nopeasti selviääkin, miksi kyytiin otettu nainen on niin peloissaan ja verinen kirmailu ympäri metsiä voi alkaa.
Koska norjalaiset metsämaisemat ja jäyhät paikalliset aikamiespojat tuovat elävästi mieleen kotiseutuni Kainuun, ryhdyimme pian elokuvan alettua spekuloimaan, mistä elokuvassa oikeastaan voisi olla kysymys, jos se olisi sijoitettu Norjan sijasta kainuulaiseen muuttotappiopitäjään. Ja koska Pedon verta ei tarjoa minkäänlaista taustatarinaa elokuvan tapahtumille, minä ja uskollinen sidekickini Sulo päätimme keksiä sille sellaisen. Tämän jälkeen elokuvasta tulikin paljon viihdyttävämpi!
Tarina saa alkunsa 1970-luvun Kainuussa, jossa keski-ikäiset veljekset Veikko ja Pentti jäävät työttömiksi paikallisen hautakivilouhimon mentyä konkurssiin. Samassa tilanteessa on myös naapurinmies Esko, veljesten hyvä kaveri. Korpiseudulla ei ole tarjolla työtä eikä juuri vapaa-ajan virikkeitäkään, joten miehet ryhtyvät aikansa kuluksi salametsästämään hirviä. Kolmikko virittää metsän täyteen laittomia ansoja ja on toimissaan niin tehokas, että pian lähiseudulla ihmetellään yleisesti, mihin hirvien lisäksi myös kaikki porot, riekot ja jäniksetkin ovat kadonneet. Metsä on kohta niin tyhjä, että sieltä ei löydy edes yhtä röllipeikkoa. Sopivasti Helsingistä on kuitenkin saapunut neljän hippinuoren porukka retkeilemään paikkakunnalle ja elämäänsä kyllästyneiden miesten ansat ja haulikot saavat uutta käyttöä…
Sulon mielestä elokuvassa näytettiin harmittavan vähän tissejä ja pyllyjä – sekä miesten että naisten. Verta ja suolenpätkiä oli kiitettävästi, mutta elokuvan perusidea on turhan tavanomainen jopa sellaisen mielestä, joka ei katsele tämän genren elokuvia mitenkään jatkuvasti. Jotakin pätkän ennalta-arvattavuudesta kertonee sekin, että katsojat joutuivat itse keksimään sille viihdyttävämmän taustatarinan. Elokuvan pahiskolmikko ilmeisine kainuulaisine piirteineen aiheutti enemmän huvitusta kuin kauhua.
Kansitekstin yltiöoptimistinen lupaus ”Paras pohjoismainen kauhuelokuva kautta aikojen” lienee yli-innokkaan mainosnikkarin keksintöä tai sitten pohjoismaisten kauhuelokuvien taso on tämä. Kotivideo naapurin isännästä pienessä tumussa lauantai-iltana olisi ollut pelottavampi.
