Life During Wartime on suora, mutta löysä jatko-osa ohjaaja Todd Solondzin edelliselle filmille Happiness – Onni. Elokuvassa on samat hahmot kuin Onnessa, mutta näyttelijät on erilaiset. Elokuva seuraa samojen siskojen elämää kuin Onnessa. Tällä kertaa ollaan siirrytty jonkin verran ajassa: Helen on erakoitunut perheestä ja Joy on mennyt naimisiin Allenin kanssa. Trishin pojalle on tulossa bar mitsvha.
Olen nähnyt Todd Solondzin toisen elokuvan, Tervetuloa Nukketaloon, joka on yksi kaikkien aikojen lempielokuviani. Verrattaessa Nukketaloon Life During Wartime ei ole kovin hääppöinen. Solondz on tunnettu hyvin kirpeästä ja mustasta huumoristaan. Tässä elokuvassa huumori ei oikein ole paikoillaan, tai sitten sitä ei ole lainkaan, en nauranut kertaakaan elokuvan aikana. Kerran hymähdin. Teenpä korjauksen tuohon: Jos huumoria on lainkaan, se tuntuu todella kiusalliselta, se on hyvin ronskia eikä sitä ole ollenkaan tehty hienovaraisuudella tai salakavalasti, toisin kuin Solondz normaalisti tekee, jos hän käsittelee huonoa makua. Vitsit sanotaan hyvin ronskisti suoraan päin naamaa, niin kuin eräässä suomalaisessa elokuvassa, jota en ole kylläkään nähnyt…
Niin, olen ainakin itse huomannut että pidän elokuvissa pienestä hienovaraisuudesta, se on kiehtovaa ja kujeilevaa. Life During Wartime ei myöskään tunnu elokuvalta, eikä niinkään hyvässä mielessä. Elokuvassa poukkoillaan ihmisten ympärillä miten sattuu, eikä anneta hengähtämisaikaa. Life During Wartime myös jää jumittamaan joihinkin hahmoihin, eikä anna paljon tilaa muille. Se myös kallistuu draaman puolelle loppupuolella, eikä edes yritä naurattaa.
Life During Wartime ei ole niinkään hyvä elokuva. Se joko poukkoilee liian nopeasti, jää jumittamaan, ei anna hahmoille tilaa tai ihan vaan on ronskin ronskiuden takia, eikä se myöskään kuulu muuten loistavan Solondzin parhaimpiin töihin.
