Highway to Hell vakuutti minut hyvien arvosteluiden ja positiivisten kommenttien takia, joten pakkohan tämä pienoinen helmi oli etsiä käsiini. Ohjaaja Ate de Jong ei ollut aiemmin minulle tuttu, eikä hänen töidensä joukossa olekaan mitään maailmankuuluja elokuvia. Näin jälkeenpäin silmääni pisti kuitenkin se, että de Jong oli ohjannut aikoinaan yhden jakson Miami Viceäkin, mutta sattumalta kyseessä oli ehkä sarjan huonoimmaksi jaksoksi haukuttu Missing Hours. Jos olisin tiennyt tämän ennen leffan katsomista, niin olisin ehkä ollut epäileväisempi. Onneksi de Jongin ohjaus ei paljoa häiritse, kun käsikirjoitus on Brian Helgelandin tekemä. Mieshän on työskennellyt mm. L.A. Confidentialin ja Mystic Riverin parissa uransa aikana.
Heti aluksi täytyy mainita että Highway to Hell on kirjaimellisesti yksi helvetinmoinen leffa. Leffan suht’ rauhallinen startti on vain kevyt alkupala ennen kunnon hulluttelun alkua.
Elokuvan kaksi päähenkilöä, Rachel ja Charlie ovat ajamassa kohti Las Vegasia, jotta he pääsisivät naimisiin. Mutta matkan varrella tulee sellainen pieni mutka matkaan, että yhden tien kautta pääseekin helvettiin. Ja pian ollaan siinä tilanteessa, että Charlien on pelastettava kadonnut Rachel.
Jo suhteellisen pian katsoja voi huomata kuinka elokuvan tahti vaihtelee, ja välillä mukana on ihan toimivia humoristisia kohtauksia kun taas välillä överiksi vetäminen menee vähän pieleen. Mutta onneksi suurin osa vasten kasvoja tulevista kohtauksista on vähintäänkin nautinnollista katsottavaa, ja parhaimmillaan katsoja voi yltyä huutonauruihinkin. Helvettiin sijoittuvat kohtaukset ovat siis pääsääntöisesti mukavaa seurattavaa. Oli myös mukava löytää monia hauskoja yksityiskohtia mitä tähän de Jongin luomaan helvettiin oli kätketty, ja löytyyhän sieltä mm. kaikkien tuntemia kuuluisuuksiakin kuten itse Adolf Hitler.
Elokuvan visuaalinen puoli on pääosin kunnossa. Helvettiin sijoittuvat kohtaukset ovat elokuvan parasta antia, vaikka Arizonan maanteillä kuvatut yökohtauksetkin ovat suhteellisen tyylikkäästi tehtyjä. Leffan soundtrackia uskalletaan käyttää ihan hyvin, ja muutamiin takaa-ajokohtauksiin 80-lukua hönkivä musiikki sopii mainiosti.
Kaikesta tästä huolimatta tietty b-leffan fiilis on kyllä havaittavissa lähes koko ajan, mutta onneksi Highway to Hell on selvästikin tehty tarkoituksenmukaisesti kieli poskella eikä otsa rypyssä, ja se pelastaakin melko paljon.
Leffan näyttelijäkaartista on suhteellisen helppo nostaa esiin vahvat ja heikommat suoritukset. Parempiin suorituksiin kuuluvat kokeneen Richard Farnsworthin leppoisa sivurooli vanhana opastajaukkona ja Ben Stillerin hupaisa rooli helvetissä sijaitsevan kahvilan kokkina. Toisaalta Chad Lowen päärooli on aika tasapaksu, vaikkei tämäkään seikka pysty elokuvan omanlaatuista fiilistä latistamaan.
Kaikenkaikkiaan Highway to Hell on varmasti mieleen jäävä leffakokemus, ja jos etsit sopivasti kieli poskella tehtyä kauhukomediaa, niin tämä leffa lienee sinua varten. Eihän tämä mikään Oscarin arvoinen suoritus ole, mutta eipä tämäntapaisia elokuvia olekaan tehty muuta kuin hauskanpitoa varten – ja sellaisenaan Highway to Hell toimii aivan hyvin.
