Steven Spielbergin Tappajahai (Jaws) perustuu Peter Benchleyn saman nimiseen jännityskirjaan. Tämä arvostelu keskittyy vertailemaan elokuvaa ja kirjaa sekä näiden teemoja. Kattavia arvosteluja itse elokuvasta löytyy paljon, joten uuden näkökulman esitteleminen tuntuu hyvältä idealta.
Spielberg luki Benchleyn kirjasta tehdyn arvostelun, jonka lopussa kirjoittaja huomautti ”saattaisi olla hyvä elokuva”. Tästä Steven sai innoituksen rueta ohjaamaan Tappajahaita. Kuvauksissa oli paljon ongelmia ja näyttelijöillä eripuraa (parhaimmat esimerkit robottihain viat ja kuvauspaikkana käytetty Martha’s Vineyard, jossa ei katsottu elokuvan tekoa hyvällä). Spielberg kuitenkin onnistui liki täydellisesti elokuvassaan, mikä näkyi huikeana menestyksenä ja yleisön aplodeina ensi-illassa.
Peter Benchleyn kirja on liian laaja yhtä elokuvaa varten. Siksi elokuvan käsikirjoituksesta on jätetty paljon kirjan tärkeitä tapahtumia pois ja hienovaraisesti muutettu tarinaa täyttämään syntyneitä aukkoja. Kirjassa Martin Brodyn vaimo Ellen on erittäin keskeinen henkilö, ja hänen näkökulmastaan kuvattuja tapahtumia on kirjassa monta kymmentä sivua. Elokuvassa Ellen jää statistin rooliin, ikään kuin poliisimestari Martinin ”pakolliseksi vaimoksi”, joka on hyvä äiti lapsilleen ja tyypillinen kodin hengetär.
Vastaavasti Quintille on annettu elokuvassa keskeisempi rooli kuin kirjassa. Kirjassa Quintin historiaa ei valoiteta ja hän on hiljainen, yrmeä kalastaja. Elokuvassa Quint on palvellut kuuluisalla sotalaivalla USS Indianapoliksella, ja tämän tarinan Robert Shaw kertoo niin mielenkiintoisesti, että kyseisestä kohtauksesta muodostuu yksi elokuvan parhaita osia. Quintin henkilöhahmo on oma suosikkini sekä kirjassa että elokuvassa. Pahana tapana minulla on laulaa ’Farewell and Adieuta’ aina kun olen itse kalastamassa, mikä kertoo jo jotain hahmon viehättävyydestä.
Martin Brodyn ja Matthew ”Matt” Hooperin hahmot ovat elokuvassa samankaltaisia kuin kirjassa, mitä nyt Mattin syrjähyppy Ellenin kanssa on jätetty elokuvasta kokonaan pois. Silti molempien hahmojen luonne on samanlainen kirjassa ja elokuvassa. Olisi vaikea kuvitella esimerkiksi Martinin rooliin jokin toinen näyttelijä kuin Scheider.
Tappajahain ainutlaatuisen mahtava ääniraita kruunaa kokonaisuuden. Ikoninen pääteema jäi soimaan päähän hyvin, hyvin pitkäksi aikaa (etenkin ikävästi uimarannoilla oltaessa). Mukaan mahtuu myös surullisia ja haikeita, mutta silti optimistisia kappaleita. Esimerkkinä lopputekstien pyöriessä ruutuun soiva viimeinen kappale on hieno, alkaen haikena mutta muuttuen positiivisemmaksi loppua kohden.
Eräs parhaita jännityselokuvia mitä tiedän, ja varmasti pelottavin merelle sijoittuva elokuva. Jättää lähtemättömän vaikutuksen.
