Tylyn ja kaunistelemattoman toimintaelokuvan Domino jälkeen ohjaaja Tony Scott (se Scottin veljeksistä vähemmän kuuluisa) päätti lyödä hynttyyt yhteen tuottajamoguli Jerry Bruckheimerin (se rahanahne sekopää, joka ei osaa tuottaa hyviä elokuvia) kanssa. Scottin motiivina oli luultavasti Bruckheimerin herkkä rahanlahjoitussormi, joka ei varmistinta tunne, jos ohjaajalla sattuu olemaan mielenkiintoinen idea. Ja varsinkin jos elokuva viimeistellään Bruckheimerin mielen mukaisesti (mukaan siis iso läjä erikoistehosteita ja muka-coolia actionia). Scott ei luultavastikaan suostunut kuin puolittain Bruckheimerin ”viimeistely”-periaatteeseen, sillä mieshän haluaa tehdä oikean elokuvan, eikä mitään suuren luokan mambojamboerikoistehostepätkää. Näiden kahden hyvinkin erilaisen ”visionäärin” taistelun lopputuloksena syntyi elokuva Déjà Vu.
Déjà vu -tunnehan on meille kaikille tuttu. Mietimme onko joku asia tapahtunut joskus ja näemmekö ennen tapahtuneet asiat uudelleen. Scott (jätän Bruckheimerin mainitsematta, tiedätte kyllä syyn) päätti hyödyntää tätä hyvinkin abstraktia ideaa uudessa elokuvassaan. New Orleansissa räjäytetään lautta, joka on tännä laivaston siviilipukuisia kotiutuneita sotilaita perheineen. Tuhot ovat kauheat ja uhreja on paljon. Liittovaltion agentti Doug Carlin (Denzel Washington) kutsutaan paikalle tutkimaan outoa onnettomuutta. Carlin onkin hämmästyttävän fiksu mies. Yhdessa nanosekunnissa mies huomaa, että kyseessä ei olekaan onnettomuus, vaan kauheaakin kauheampi rikos. Carlinin tehtäväksi tulee ottaa tämä pahamainen konna kiinni keinoja kaihtamatta. Ja tässä kohtaa pääsemmekin elokuvan varsinaiseen ytimeen ja samalla kompastuskiveen. Hallituksella on käytössä jokin salaperäinen laite, jolla pystyy katsomaan menneisyyteen. Carlin tutkintatiimeineen päättävät käyttää laitetta hyväksi, jotta tapahtumien kulku selkeytyisi ja rikollinen saataisiin napattua. Mutta onko tämä niin yksinkertaista? Varsinkaan kun se ei edes kuulosta yksinkertaiselta…
Déjà Vu on hyvin omaperäinen elokuva, joka pistää katsojan miettimään omaa järkeään. Elokuvan yleisidea on aika kaukaa haettu, mutta kuitenkin vielä ihmisjärjen rajoilla pysyvä. Komeaan New Orleansin katumiljööseen sijoittuva elokuva onnistuu säväyttämään komealla ja tyylitellyllä visuaalisuudellaan. Visuaaliset efetkit ovat huippuluokkaa, jotka korostuvat upeasti ja realistisen oloisesti toteutetuissa menneisyyteen katsomis -kohtauksissa. Erikoistehosteet ovat myöskin Bruckheimerin Jerryn tapaan onnistuneita ja tyylikkäitä. Varsinkin alun lautan räjäytys näyttää hengähdyttävän aidolta, ja nostaa palan kurkkuun ja hien otsan reunaan.
Denzel Washington on erinomainen näyttelijä ja tekee todella hyvän roolisuorituksen agentti Doug Carlinina. Carlin on hyvin omaperäinen, mutta myös äärimmäisen fiksu mies. Washingtonista huokuu koko elokuvan aitoa karismaa ja tunnetta. Carlinin tutkintatiimin johtajaa Paul Pryzwarraa näyttelevä Val Kilmer tekee perusvarman roolisuorituksen, josta ei huonoa sanottavaa löydy. Samoin tekee myös pääkonnaa näyttelevä James Caviezel. Muista näyttelijöistä muuan salaperäistä naista Claire Kucheveria näyttelevä Paula Patton jää harmittavan vaisuksi ja onnistuu ärsyttämään lievällä ylitunteilluun, josta ylinäytteleminen paistaa ikävästi läpi.
Déjà Vu jää harmittavan tasapaksuksi ja hyytyy pahasti tiukassa loppurallissa. Tästä saammekin kiittää pitkälti Bruckheimerin Jerrya. Vastoin Scottin tahtoa, Bruckheimerin em. ”viimeistely” toteutettiin ja elokuva menee puolenvälin jälkeen uskomattoman järjettömäksi ja suorastaan typeräksi. Kyseinen juonenkäänne hakee järjettömyydellään rajoja ja hipoo pilviä. Tämän ansiosta katsojan mielenkiinto lopahtaa täysin ja loppuelokuvan katseleminen on melkoista tervanjuontia, eikä edes järisyttävät erikoistehosteet, ja ”muka-jännittävä” loppukohtaus saa mielenkiintoa nousemaan. Tämä jättää katsojalle harmittavan pahan maun suuhun ja tuottaa karvaan pettymyksen. Alussa niin upeasti viihdyttänyt Déjà Vu jääkin loppusuoralla yhdeksi tyhjänpäiväiseksi Bruckheimerin leffaksi, jonka katsoo viikonlopun aivot-narikkaan -viihteenä ainakin muutaman kerran.
