Tarina alkaa natsikorpraali Hans Landan ja juutalaistyttö Shosannan maailmojen törmäyksestä. Henkilöiden valinnat määräävät tarinan lopputuloksen lukuisten sattumusten kautta. Itseasiassa elokuva ei tunnu laisinkaan kertovan kunniattomista paskiaisista vaan Operaatio Kinosta, eli luvusta neljä. Tosin Inglorious Basterds kuullostaa kyllä nimenä paljon hienommalta, joten sekoitetaan mukaan joukko verenhimoisia ja sadistisia sotilaita. Tietenkin tämä verenhimo rajoittuu vain natseihin ja pariin päänahkaan.
Tarantinon psykopaatin kiintiö täyttyy, jopa sympaattisia tunteita herättävän, kersantti Hugo Stiglitzin muodossa. Jo ennen kunniattomia paskiaisia Stiglitz toteutti kutsumustaan saksan armeijassa karsimalla natsisotilaita toinen toistaan kuvottavilla tavoilla.
Tarantinon kirjoittamaksi elokuvaksi valkokankaalla roiskuu yllättävän vähän ihmisten sisäisiä nesteitä. On sanomattakin selvää, että dialogi on vailla vertaansa. Ei voi kun ihmetellä miten Tarantino saa yhteen käsikirjoitukseen upeasti sopimaan näin montaa genreä. Jopa lyhyet informaatiopätkät sopivat leffaan kuin palapelin palat. Elokuva saa jopa satumaisia piirteitä; hahmot ovat hyvin mustavalkoisia ja viekas kettu sekä Tuhkimokin löytyvät.
Elokuvassa esiintyy kaksi epätavallista asiaa. Ensinnäkin englantia puhuvat enimmäkseen vain jenkit mikä on hienoa ja juonen kannalta välttämätöntä. Toisena seikkana elokuvan tunnetuin näyttelijä, Brad Pitt, esiintyy valkokankaalla päähenkilöistä ehkä vähiten. Pittin esiintymisellä mainosjulisteissa selvästi kalastellaan katsojia.
Vaikka Brad toimiikin kassamagneettina, tekee hän loistavaa työtä, mutta jää silti muiden roolisuoritusten varjoon. Yksinkertaista jenkkisotilasta voi näytellä eteläisen aksentin ja kurtisttetujen kulmien avulla, mutta enempää ei rooli anna haastetta Pittille. Sen sijaan Christoph Waltz korpraali Landan roolissa pääsee näyttämään taitonsa. Ensin naiivilta ja yksinkertiselta vaikuttava korpraali osoittautuu viekkaaksi juutalaisten metsästäjäksi. Korpraali Landa on kuin lapsi, joka on päässyt leikkimään sotaa isojen poikien kanssa.
Inglorious Basterds on ehdottomasti Tarantinon parhaimmistoa. Jos ennen pidin Tarantinoa yliarvostettuna, niin en enää.
