Äänielokuva oli ollut käytössä jo jonkin aikaa, mutta Chaplin ei vieläkään tuntenut sitä omakseen. Jo Kaupungin valoja (City Lights, 1931) tehtäessä oli kansa halunnut Chapliniltakin äänielokuvaa. Jos päätös oli ollut vaikea jo tuolloin, oli se vielä suurempi Chaplinin tehdessä Nykyaikaa, kuudetta pitkää elokuvaansa, josta tuli lopulta mykkä- ja äänielokuvan jonkinlainen välimuoto.
Vanha ystävämme pikku kulkuri työskentelee tehtaalla liukuhihnatyössä. Koneet yleistyvät koko maassa. Jopa työntekijöiden ruokkiminen uhataan jättää koneiden huoleksi. Joka tapauksessa kova työ tehtaalla saa ystävämme pasmat hiukan sekoamaan ja hän joutuu hoitoon. Siitä alkaakin kulkurin ja köyhän katutytön (jonka hän myöhemmin tapaa) suuri selviytymistarina koneiden valtaamassa maailmassa.
Nykyaika on hauskin näkemäni Chaplinin elokuva. huumoria ei säästellä, muttei sillä myöskään liioitella, sillä Chaplinin tapaan leffa osaa myös koskettaa ja herättää sympatiaa. Elokuva on sinänsä erikoinen, sillä se ei ole puhdas mykkä- eikä äänielokuva. Vaikka äänet ovatkin tehosteissa, koneissa ja Electro Steel Corpin johtajalla, ovat ilmeet jälleen kerran suuressa osassa. Muut hahmot nimittäin kommunioivat ilmein mykkäelokuvien tapaan. Enpä usko tällaista välimuotoa olevan muualla elokuvahistoriassa.
Chaplin on jälleen kerran loistava kulkuri, sympaattinen ja liikuttava hahmo. Muutkin näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, mutteivat millään yllä Chaplinin tasolle. Paulette Goddard tosin näyttelee kiitettävän hyvin köyhää orpotyttöä.
Ohjaus on kunnossa, ikimuistoisia kohtauksia riittää ja musiikki on parasta laatuaan eikä jää vain takana soivaksi pimputukseksi. Tämä ei vältämättä ole paras elokuva jonka Chaplin on tehnyt, mutta merkkiteos se on ehdottomasti ja yksi parhaimmista näkemistäni elokuvista.
nimimerkki: Elokuvafriikki
