Kotimaisten elokuvien hyllystä silmiini osui Suomen Filmiteollisuuden klassikkoelokuvien boksi numero 5. Kyseinen boksi sisältää kaikki kuusi Suomisen perhe -klassikkoelokuvaa, ja jonkinlaisena vanhojen suomifilmien ”fanina” tämä boksi oli minulle lähes pakko-ostos.
Vuosina 1938-1950 valmistui noin 400 Suomisen Perhe -radiokuunnelmaa. Kuunnelmien pohjalta vuosina 1941-1959 filmattiin kuusi Suomen Filmiteollisuuden (SF) tuottamaa elokuvaa, joista ensimmäinen oli nimeltään Suomisen Perhe.
Tällä kertaa arvosteluvuorossa on kuitenkin sarjan toinen elokuva vuodelta 1942 ja se kantaa nimeä Suomisen Ollin tempaus (ruots. Suomises Olli på farliga vägar). Elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat Seere Salminen (nimerkki Serp) ja Elsa Soini ja sen ohjasi Orvo Saarikivi. Elokuvan pääosassa Olli Suomisen roolissa nähdään loistava, tuolloin vasta 15-vuotias Lasse Pöysti. Perheen äidin roolissa on Elsa Turakainen ja isää esittää Yrjö Tuominen. Suomisen Perhe -elokuvista tuli tutuksi myös perheen kotiapulaista esittänyt Siiri Angerkoski, joka muistetaan ehkä parhaiten Pekka Puupää -elokuvien loistavana Justiina Puupäänä.
Tässä Suomisen Perhe -elokuvan jatko-osassa Olli Suominen (Pöysti) kokeilee uutta polkupyöräänsä ja ajaa vahingossa Hilkka-nimisen tytön päälle. Tytön tilasta huolestunut Olli ystävystyy Hilkan veljen Jaskan (Kalevi Hartta) kanssa. Myöhemmin Olli pitää koulussa esitelmää aseista ja pamauttaa siinä sivussa vahingossa omatekoisen pommin. Tästä pelästyneenä päättää Olli ”ottaa hatkat” ja Jaskan ehdotuksesta pojat karkaavat polkupyörillään kohti Hämeenlinnaa, jossa Ollin äiti (Turakainen) on vierailulla Ollin isoisän (Hugo Hytönen) luona. Karkumatkalla olevat pojat eivät kuitenkaan tiedä, että heillä matkassa mukana oleva kirjekuori sisältää 30 000 markkaa rahaa. Luvassa on siis paljon kommelluksia, ennen kuin pojat ja rahat päätyvät jälleen oikeaan osoitteeseen.
Tätä ensimmäistä jatko-osaa ruvettiin suunnittelemaan jo heti ensimmäisen elokuvan valmistuttua vuonna 1941, mutta jatkosota keskeytti elokuvan teon ja sen vuoksi elokuva ilmestyi vasta vuoden kuluttua.
Elokuvassa on hauska ja rento tunnelma. Näyttelijäsuoritukset ovat mielestäni hyviä ja Lasse Pöystin valinta Olli Suomisen rooliin on enemmän kuin onnistunut. Elokuva etenee leppoisasti ja huumoria riittää lähes koko elokuvan keston ajan. Itselläni ainakin oli hyvä fiilis tätä leffaa seuratessa.
Dialogista ei kuitenkaan meinannut koko ajan saada selvää, mihin osaltaan vaikuttaa elokuvan ikä ja se, että 1940-luvun äänityslaitteisto ei ole ollut ihan paras mahdollinen. Mutta jos tuota seikkaa ei huomioida, on elokuva ihan viihdyttävä tapaus ja itse ainakin tykkään mielelläni katsella millainen suomalainen kaupunki- ja maalaismaisema on ollut sotavuosien aikaan.
Tätä elokuvaa voi huoletta suositella kaikille, jotka vähänkin pitävät vanhoista kotimaisista elokuvista, sillä tässä elokuvassa ei kiroilla eikä mukana ole myöskään turhaa väkivaltaa, vaan elokuva on alusta loppuun humoristinen. Valitse siis tämä ja palaa noin puoleksitoista tunniksi takaisin vuosisadan alun leppoisaan tunnelmaan. Elokuvan huumori iskee edelleen elokuvan 65 vuoden iästä huolimatta. Suosittelen siis tutustumaan Suomisen perheen seikkailuihin, jos vain yhtään olet kotimaisen – ja nimenomaan vanhan kotimaisen – elokuvan ystävä. Elokuvan dialogia lainatakseni: ”Eri kiva elokuva”. Pisteitä Suomisen Ollin tempaus ansaitsee 4.
nimimerkki: Juki
