Ruotsalainen musavideo-ohjaaja debytoi valkokankaalla. Mies on tehnyt videoita sellaisille nimille kuin Madonna, Metallica, Ozzy Osbourne, Prodigy, yms. sekä ohjannut tukun TV-mainoksia.
Leffan roolihahmojen nimet vieritellään kehiin aivan samaan tapaan kirjoitettuna kuin ne olisi bändi- tai tuotelogoja, toimii ihan hauskasti, ai niin ohjaajan historia! Leffan alkubiisi on jo mieletöntä ristiriitaa. Akustisesti, flegmaattisella ja todella laiskalla tatsilla vedetty Iron Maidenin Number of the beast saa hieraisemaan korvia, kuulenko oikein? Kyllä kuulen.
Mickey Rourke esittää kotikemistiä, joka kokkailee mukana pyörivällä nuorisolaumalle aineita. Leffan koko nuorisopoppoo tuntuu saavan käymisvoimansa kokin pulvereista. Juoni on kokonaisuutena kohtuullisen kaoottinen jos nyt vertaa ihan sapluunapläjäyksiin. Unelmien sielunmessu on melko lähellä toteutustapaa. USM oli kieltämättä vaikuttavampi leffakokokemus kuin Spun, mutta kerrontatyylillisesti ollaan samoilla seuduilla. Mieleenjäävin lause leffassa, joka lienee homman kantavin teema oli: ”En ole koukussa, pystyn lopettamaan koska vain”.
Spun on huumehörhöilyleffa, jossa mielenkiintoa herättää erityisesti leikkaustyyli, kohtuullisen erikoiset kuvakulmat ja tapahtumia korostavat äänitehosteet. Likaisuus ja juuri tuo tapa kertoa tarinaa tekevät leffasta mielenkiintoisen. Tarina ei ole itsessään mikään kummoinen, huomio keskittyy toteutukseen. Vaikka ei tietäisikään ohjaajaa tämän pläjäyksen takana niin tyyli on helppoa yhdistää musiikkivideoihin. Mukana on mielenkiintoisia sivuhahmoja kuten Judas Priestin keulakuva Rob Halford pornokaupan pitäjänä. Deborah Harry machona lesboamazoonina, Mister Porno, Ron Jeremy baarimikkona. jne.
Ihan ”piristävä” pläjäys ja kyllähän tuo leikkaustapa on tyylikästä. Rankka leffa, mutta ei silti niin rankka kuin tuo ylempänä mainitsemani Unelmien sielunmessu. Harmi että tuo messuleffa pulpahti mieleen ja Spunia tulee rinnastettua siihen. Jos Spun olisi ollut ensin niin sepäs vasta jotain olisi ollutkin.
