Lättykotelon päällä seisoo sitaatti: “Äärettömän hauska.” Tuota ei voi kiistää, mutta pythonien tv-tuotantoon tutustuneet saattavat pettyä, sillä heille groupin ensimmäinen elokuva on pelkkää vanhan toistoa. Tosin Blackmail -visailu, moraaliton unkari-englanti sanakirja, metsurien laulu ja huonotapaiset mummot ovat kaikki Monty Python -ryhmän hupipalojen parhaimmistoa, jotka näkee mielellään uudelleenkin.
Episodielokuvilla on yleensä ollut hiukan huono maine, sillä niiden toimivuus on usein kyseenalaista. Elämä on pythonia pelaa varman päälle juuri vanhan materiaalin toistolla – tietenkin tv-kuvaa suuremmassa koossa. Lavasteita ja maskeja on paranneltu, mutta särmää ei silti ole kadotettu. Tekoparrat näyttävät edelleen tekoparroilta, kuten pitääkin olla. Homma rullaa hienosti, ja porukkakin vaikuttaa innostuneelta. Juttua eivät siis pilaa hienostelu saati rutiininomaisuus.
Leffan osia sitovat yhteen tv-sarjastakin tutut animaatiot. Terry Gilliamin surrealistinen huumori pääsee oikeuksiinsa laajemmassa kuvakoossa. Piirretyt pätkät ovatkin ehkä elokuvan herkullisinta antia.
Suosittelen tätä lämpimästi kaikille, jotka eivät tiedä, kuinka puolustautua hedelmällä aseistautunutta hyökkääjää vastaan tai tarvitsevat muuten vain pikakurssin Monty Pythonin maailmaan.
