[I]”Freddy’s back! ”[/I]
Sen jälkeen kun Wes Craven antoi Elm Streetille oman nukkumatin, Freddy Kruegerin (Robert Englund) on moni ohjaaja ohjastellut tätä hattureuhkaan pukeutunutta puukkosormea. Renny Harlinin ohjastelema kolmas jatko-osa Elm Streetin painajaisista värittää Kruegeria itseään mustalla huumorilla ja meininkiään puhtaalla unenomaisuudella. Noiden hyvien piirteiden vuoksi se ei ole ollenkaan unettava pätkä ja jaksaa viihdyttää koko kestonsa ajan.
[I]”How’s this for a wet dream? ”[/I]
Edellisestä painajaisesta selvinneet Kristen (Tuesday Knight), Kincaid (Ken Sagoes) ja Joey (Rodney Eastman) mukkuvat hyvin, mutta luonnollisesti saagan takapiru osoittaa olevansa kaikkea muuta kuin unohdettu. Huonoja vitsejä lonkalta laukova Freddy alkaa laittamaan mitättömän henkilöityjä statisteja hengiltä, joskin Alice Johnson (Lisa Wilcox) alkaa periä kuolleiden taitoja ja tietoja. Juonessa ei ole paljoakaan järkeä edes Elm Street-saagan mittakaavalla, mutta onneksi tunnelma ja toteutus on erittäin paljon kohdillaan.
[I]”You can check in, but you can’t check out. ”[/I]
Renny Harlinin ohjaustyössä Freddy laukoo erittäin paljon huonoja vitsejä ja tämä käyttääkin pääasiassa suunnattomia univoimiaan uhriensa teilaamiseen erittäin mielikuvituksellisilla ja sadistisilla tavoilla. Verta ja tehosteita on kuitenkin luvassa enemmän kuin vähän, joten gorejano saa tyydytystä. Pääasiana on kylläkin luoda painajaisia, joten logiikka ja johdonmukaisuus heittää useampia kieppejä. Tuttujen kellarien ja romuttamojen lisäksi Kruegerin manipuloinnit tärvelee rantoja, oppitunteja ja elokuvateatterinkin. Sävy siirtyy synkästä kauhustelusta kohti makabeeria kauhukomediaa ja se viihdyttääkin erityisen vahvasti Freddy Kruegerin remeltäessä ruudulla.
[I]”Welcome to Wonderland, Alice. ”[/I]
Robert Englund päästää sisällään piileskelevän koomisen näyttelijän valloilleen ja heittää one-linerinsa nautittavalla rentoudella. Hän tietää olevansa elokuvan ja saagan vetonaula ja nauttii joka hetkestä. Muu näyttelijäkaarti ei jää kovinkaan paljoa mieleen, joskin Lisa Wilcox pystyy saamaan suoritukseensa tarpeeksi ytyä (genren vaatimaksi) voittajaksi.
[I]”If the food don’t kill ya, the service will. ”[/I]
Huonoja vitsejä, tehosteita ja Freddy Krueger oikean toteuttajan olemana. Mitä muuta kauhukomedia vaatii olemassaolonsa oikeuttamiseen?
