Joskus vanhat VHS-kasetit jaksavat yllättää. Ikivanha lyijykynän jälki väittää, että kasetin kätköissä asustaisi Stephen Kingin Boogeyman. Ilta saapuu, vaan kasetti toteaakin sisältävänsä aivan toisen Boogeymanin. Täytyy siis pitäytyä Ulli Lommelin Boogeymanin parissa. Ai ette ole kuulleet? No, en minäkään ollut…
Alkupuolella tätäkin buugimiestä voisi luulla Kauhun Kuninkaan kynäilemäksi (80-luvun alun flopiksi). Vaan eipä näin ole. Käsikirjoituksestakin vastaa nimittäin tämä mystinen Ulli-herra välkkyine frendeineen. Että kai meidän täytyy nyt nostaa hattua Ullille, kun äijä on keksinyt yhdistää synkän lapsuuden, peilin, jolla on kyky muistaa pahoja asioita, sekä omaa kurkkuaan auki sohivan naikkosen – teija sopasille tiedoksi, että nyt ei puhuta tuorekurkusta, eikä edes maustekurkusta. Ja vaikka puhuttaisiin, niin salaattikastike taitaisi olla verenpunaista…
Boogeyman – sakset kurkulla on huonoa suomititteliänsä surkeudellaan kunnioittava ja hatarasti koottu kauhistelupätkä. Leffa yrittää olla säikyttelykyvyiltään enemmän kuin mitä Ulli-herra kumppaneineen koskaan voi ymmärtääkään. Vilauttelun puolelle valutaan viimeistään siinä vaiheessa, kun itseään leikkova nainen leikkaa toppinsa palasiksi, ja käy vasta sitten itsetuhoisiin aatoksiin. Oi Ulli, et kai sinä vain tahtonut paljasta pintaa mukaan tarinan kustannuksella?
Ja siinä stoorissa siis turhan kevytkenkäinen naikkonen antaa uuden miesystävänsä köyttää häiritsevän lapsiparan sänkyyn ajattelematta sen pidemmälle. Poika kostaa puukkoa heilutellen ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin napsahtaa! –kaavaa kunnioittavassa tarinassa ruumiita tulee kiva läjä. Tuossa vaiheessa juoni karkaakin käsikirjoittajien händystä komeasti.
Se Ullille täytyy todeta, että hän on katsonut tarkasti John Carpenterin Halloweenin. Harmittavampi juttu onkin se, että hän on tainnut bongata sieltä vain ne korneimmat jutut. Uhkaavasti vinkuvan, kurnuttavan ja värisevän synasoundin (huom. kaikki kunnia Carpenterin musalle, zero points 2 this score). Plus pari huonointa kuvakulmaa puukkoa pitelevään käteen. Loput elementit on sitten lainattu muualta. Ja tulos… ei ole edes osiensa summa.
Olisiko Ullin kannattanut olla itsekriittisempi ja katsoa peiliin tuotannon aikana? Ei mutta peilihän on paha, paha asia! Kysykää vaikka Michael Jacksonilta. Tai Ullilta. Mutta älkää katsoko puuki-puukimanin alekorista poimittuja teurastusmetodeja.
Lisäfaktana mainittakoon, että leffan sivuroolissa tohtorina häärii Kill Bill –Carradinen edesmennyt pappa. Tähän puuduttavuuteen ei tosin yksikään maailman näyttelijä(tärkään) toisi lohtua… joskus vanhat VHS-kasetit jaksavat yllättää todella negatiivisesti.
