Tobe Hooperin alkuperäinen Teksasin moottorisahamurhaaja on keskustelua herättänyt. Sitä on haukuttu, ylistetty, vihattu ja rakastettu. Se on ollut sensuurin kourissa enemmän kuin usein ja jotkut ovat saaneet siitä ikuiset traumat. Eikä syyttä. The Texas Chainsaw Massacre on todella ahdistava, sairas ja piinaava, eikä se päästä katsojaansa helpolla. Nämä seikat tekevätkin siitä äärimmäisen loistavan ja ikimuistoisen kauhuelokuvan.
Juoni lienee suurimmalle osalle tuttu, mutta kerrattakoon lyhyesti. Viisi nuorta ovat matkalla Texasin syrjäkylillä vieraillen sukulaismiehen farmilla. Matkan aikana tulee kyytiin poimituksi liftari, joka ei ole terveemmästä päästä. Hän alkaa ahdistelemaan seurueen jäseniä, jolloin he heittävät häirikön ulos.
Farmille päästyään nuoret löytävät lähistöltä mystisen, autiolta vaikuttavan talon. Talo on kuitenkin kaikkea muuta kuin autio… Se kätkee sisälleen julman kannibaaliperheen, jonka keskiössä riehuu moottorisahan kanssa heiluva psykopaatti Leatherface.
Elokuva aiheutti aikanaan valtavan kohun ja elokuvan vaikutuksista väitellään edelleen. Joillekin sen sisältö on liikaa, mutta itse en pidä sitä ylitsepääsemättömän rajuna, varsinkaan kun varsinaista graafista väkivaltaa ei juuri edes näytetä. Kauheudet perustuvat päänsisäiseen kauhuun ja ahdistavaan äänimaailmaan, sekä tunnelmaan, joita Hooper on hyödyntänyt helvetin tehokkaasti. Jo alun prologi luo ahdistuneisuuden äärimmilleen ja tuo voimakkaan realistisuuden tunteen. Hooper käyttää myös voimakkaita erikoislähikuvia ja kieroja kuvakulmia yhdistettynä painostavaan äänimaailmaan luoden todella tehokkaita kohtauksia. Erityisesti loppupuolen silmäotos kaikkine kirkunoineen antaa todella sairaan vaikutelman. Hooper on luonut tehokasta, painostavaa kauhua ilman tippaakaan verta.
Näyttelijät ovat suoraan sanoen ihan paskoja, lukuunottamatta itse pääpaha Leatherfacea. (Hansen) Hänelle ei tosin vuorosanoja ole edes suotu, mutta eleet ja olemus puhuvat puolestaan.
Sairas, ikimuistoinen, ahdistava. Pelottava, realistinen ja kylmä. Nämä adjektiivit ovat omiaan kuvaamaan elokuvaa ja sen tunnelmaa. Vaikka selviytyjänaisen lähes hysteerinen kirkuminen alkaa loppupuolella jo puuduttaa, niin ei tämä karu mestariteos vähempää kuin viittä tähteä ansaite. Ja kun järjellä miettii, niin naisen kokemat tapahtumat saavat kenet tahansa niin kovan hysterian tilaan.
