Vuonna 1980 seitsenkertaisen karaten maailmanmestarin, Chuck Norriksen, matka toimintasankariksi ja yhdeksi maailman kovimmista kulttihahmoista (kyllä, Chuck Norris on kulttihahmo) oli jo alkanut, mutta todellista läpimurtoa ei ollut vielä tapahtunut. Noh, ei sitä tapahtunut vielä Octagoninkaan myötä, mutta vähintäänkin aina yhtä rakkaat länsinaapurimme oppivat tuntemaan ”maailman vaarallisimman miehen”; Octagon roikkui Ruotsin videolistoilla parikymmentä vuotta!
Alkuaikoina Chuckin tyyli ei vielä ollut täysin hioutunut. Ukko ei juuri koske aseisiin, vaan antaa jalan lentää jatkuvasti. Tyylikästähän tuo on, ja kyllä kiertopotku varmasti tuntuu, mutta myöhemmin mies onnistui hienosti soluttamaan karatematsit räiskeen joukkoon. Octagon on kuitenkin taistelulajileffa, ja sellaisena erittäin toimiva. Tarinalta ei kannata odottaa suuria (itse asiassa se on jopa kasaritoimintaleffaksi erittäin typerä; Chuckin paha velipuoli kouluttaa ninjoja Väli-Amerikassa, ja Chuck joutuu pysäyttämään broidinsa, sekä tämän ninja-armeijan), ja veteraani Van Cleefia lukuun ottamatta näyttelijätkin ovat varsin pihalla. Noistahan ei juuri välitetä, kun tämänkaltaista leffaa aletaan katsomaan, mutta se todettakoon, että ohjaaja Eric Karson ei ole osannut hommaansa, ja tästä johtuen Octagon ei yllä aivan sinne, mihin sillä olisi potentiaalia: Karson ei ole onnistunut pitämään pakettia täysin kasassa, actionia on vähän ja välillä tarina ei ota edetäkseen. Onneksi Chuckin pettämätön karisma ja menevä loppu pelastavat paljon!
Kaiken kaikkiaan Octagonista on vaikea keksiä enempää sanottavaa. Chuck Norris –faneille pläjäys on must, myös karateleffojen ystävien kannattaa investoida, pari ekeä. Kivaa, viihdyttävää ja hilpeää camp-roskaa roskan ystäville.
