Kolme luuseria järjestää isot kemut tarkoituksenaan saada suosiota ja tietenkin pokata itselleen koulun kuumimmat tytöt. Saattaa kuulostaa hyvinkin tutulta idealta, mutta näin suuressa mittakaavassa sitä ei ole ennen toteutettu. Kun bileet potkaisevat käyntiin, on trailerissa nähty kuvaus ”Like Superbad on crack” hyvinkin osuva.
Project X tuo nykyään lähinnä kauhuleffoissa käytetyn found footage-tyylin biletysleffojen pariin. Päähenkilöiden Thomasin, JB:n ja Costan kaveri Dax taltioi bailuja kamerallaan. Samalla mukaan on yhdistelty vieraiden kännyköillä kuvaamaa materiaalia. Realistista otetta tavoitellen lähes kaikkien näyttelijöiden roolihahmojen nimet ovat heidän omiaan. Tuntemattomat näyttelijät vetävät roolinsa hauskasti ja eläydyttävästi, vaikkakin stereotypioita ja yhtäläisyyksiä esiintyy. Thomas on melkein kuin Superbadin Evan, ja Costan maneerit paljonkin Jonah Hillin Superbadissa esittämän Sethin vastaavia muistuttavia.
Elokuvateatterissa katsottuna kovaäänisen bilemusiikin säestämän juhlinnan katsomisessa on todellakin fiilistä. Pienen luokan illanistujaisten muuttuessa tuhtatpäisen teinilauman sekoiluksi, voi vain kuvitella olleensa menossa mukana. Samalla epäonniset juonenkäänteet saavat säälimään päähenkilö Thomasta, jonka talo biletyksen (lue: tuhoutumisen) alla on. Ronskia huumoria riittää kosolti ja se kantaa läpi elokuvan. Komedian keinoin kokonaisuus on erittäin viihdyttävä – jos taas tragediaa oltaisiin lähdetty rakentamaan, olisi tästä saanut todella karmaisevankin kertomuksen.
Kuvaustyyli vaihtelee musiikkivideomaisista montaaseista päähenkilöitä (välillä hieman liiankin ajan tasalla) seuraavaan kameraan. Found footage-tapa tuo katsojan todella lähelle bileiden tunnelmaa, mutta toteutuksen todenmukaisuus ei toimi täysin ongelmitta. Kuvaaja Dax pysyy lähes koko elokuvan ajan hiljaa, eivätkä päähenkilötkään hänelle paljon puhu. Koko Daxin hahmo kuitataan leffan lopussa lähinnä hänelle osoitetulla repliikillä tyyliin ”Ainiin Dax, mitäs pidit bileistä?” Muutenkin hahmojen kehittyminen elokuvan aikana on melko minimaalista, joten juonelta ei kannata siltä osalta odottaa ihmeitä. Toisaalta koko elokuva profiloituu niin aivottomaan meininkiin, ettei erikoista juonta jaksa kaivatakaan. Löysällä asenteella saa tässä tapauksessa eniten irti.
Heikosta hahmokehityksestä huolimatta elokuvassa esiintyvät henkilöt ovat jokainen tavallaan erinomaisia ja hauskoja. Hulvattomia sivuhahmoja ja niihin liittyviä käänteitä riittää roppakaupalla, ja yllättävät tapahtumat bileiden hurjistuessa saavat katsojan hykertelemään. Project X on täydellisessä överiydessään niin viihdyttävää tavaraa, että voin sille parhaan näkemäni biletysleffan tittelin myöntää. Tässä on todellakin kyseessä (leffan omaa repliikkiä lainaten) ”gamechanger” high school-bileleffojen mittakaavassa.
