Kyseessä on siis yksi typerimmistä suomennoksista tuttu leffa White Men Can’t Jump, jossa Woody Harrelson vetää uransa parhaimman suorituksen hänen (ainakin toistaiseksi) hyvässä elokuvassa. Joka tapauksessa tykistä tätä ei vieläkään ole löytynyt joten otin hommakseni laittaa tämän seuraavaksi tykitysjärjestyksessä.
Leffa kertoo Billy Hoylesta (Woody Harrelson), joka ”ammatikseen” pukee joka päivä nössähtävät vaatteet niskaan ja painuu pallo kainalossa koriskentille. Kentillä hallitseva väri on musta ja Billy nörttikuteet päällä lyö heidän kanssaan korisvetoja leikkien tyhmää. Billy kerran kuitenkin huijaa paikallisen kentän parasta peluria Sidney Deanea (Wesley Snipes), joka vetää höynäytettynä tästä herneen nenäänsä. Myöhemmin Sidney kuitenkin saapuu Hoylen kotiovelle ja pyytää, että he alkaisivat kahdestaan putsata Los Angelesin koriskenttiä jakaen rahat kahteen pekkaan. Billy suostuu, mutta molemmat saavat ajan kuluessa selville, että kaduilla pelataan likaista peliä, jossa aina omaan kumppaniinkaan ei voi luottaa kunnolla. Heidän ”keikkakuskinaan” toimii Billyn tyttöystävä Gloria (Rosie Perez), jolla on myös omat sanansa sanottavana miesten touhuihin.
Ron Shelton on itselleni aika tuntematon ohjaaja, mutta hyvää jälkeä hän on saanut aikaan, vaikka leffan ohjaus ei sinänsä erityisemmin kummastuta. Nimittäin yllättävän hyvä soundtrack löytyy, josta löytyy mm. Jimi Hendrixiä, James Brownia ja Ray Charlesia. Valkoihoisia ei kentillä paljon Harrelsonin lisäksi näy joten voidaan ymmärtää, että räppi soi välillä taustalla edellä mainittujen lisäksi.
Kuten aiemmin jo totesin; Harrelson vetää suht hyvän suorituksen, vaikka yleensä elokuvissaan jätkä on aika ärsyttävä. Tyypin suuhun on istutettu hyviä marinoita mm. mustaihoisten puhetyylistä ja musiikkimausta, mutta silti jää välillä yhteisissä kohtauksissa Snipesin varjoon, joka tämän jälkeen on muutaman ihan hyvänkin leffan tehnyt (kuten Demolition Man ja The Fan). Rosie Perez, joka ehkä parhaiten tunnetaan karseista vaatteistaan, suoriutuu kuitenkin ihan hyvin eikä paljon moittimisen varaa jää.
Tällä kertaa minä en ainekaan sivunäyttelijäkaartista löytänyt ketään tuttua kasvoa, mutta Snipesin ja Harrelsonin suoritukset luulisi jo riittävän mainokseksi. Hienosti toteutetut korismatsikohtaukset tuovat mukavaa plussaa muutenkin letkeään menoon jonka yksi valttikortti on realistisuus. Hauskaa läppää riittää, mutta tunnelma voi äkkiseltään muuttua draamaksi ilman että se katsojaa erityisemmin häiritsee. Mitään kohdeyleisöä White Men Can’t Jumpille on vaikea löytää, mutta Snipesin leffoja diganneet pitävät tästä takuuvarmasti.
nimimerkki: JohnRambo
