Tositapahtumiin perustuva pianistin selviytymistarina toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikana on aiheena tässä Roman Polanskin viimeisimmässä teoksessa. Pääosin saksalaisystäviensä avulla piileksivä pianisti näkee kuinka ensin lähes kaikki läheiset ja pikkuhiljaa myös kotikaupunki kokee kuolemansa.
Toisesta maailmansodasta riittää tarinoita kerrottavaksi ja yleensä aina vielä laadukkaita sellaisia. Traagiset todellisuuteen perustuvat kohtalot kiinnostavat katsojia ja Oscar-raatikin on yleensä ollut herkkänä näille leffoille. Niin myös Pianistin kohdalla, sillä elokuva kaappasi pari vuotta sitten kolme Oscaria.
Minulle Pianisti osoittautui kuitenkin pieneksi pettymykseksi. Pääosin tämä johtui siitä, että elokuva ei loppujen lopuksi tuo juurikaan mitään uutta esim. Schindlerin listan tai Anne Frankin päiväkirjan jo esittämiin näkökulmiin. Varsinkin tarinan alku aina gheton tyhjenemiseen saakka tuntui kovin, kovin tutulta. Kaiken lisäksi Pianisti ei myöskään onnistu koskettamaan samalla tavoin kuin moni aikaisempi saman teeman elokuva.
Adrien Brodyn roolisuoritus on erittäin hyvä, mutta ei mielestäni kuitenkaan aivan Oscarin veroinen. Brodyn esittämään hahmoon ei onnistuta luomaan tarpeeksi syvyyttä ja myös sivuhenkilöt ovat turhan persoonattomia. Kokonaisuudesta jääkin tarinan tuttuuden ja henkilöhahmojen mielenkiinnottomuuden myötä aika keskinkertainen maku suuhun.
Wladyslaw Szpilmanin tarina on ehdottomasti sellainen, joka ansaitsi tulla kerrotuksi ja hyvä leffahan Pianisti toki on. Miksikään mestariteokseksi en sitä kuitenkaan laskisi, vaan kyseessä on pikemminkin heikennetty painos Schindlerin listasta.
