Tulipa taas katsottua piinaava trilleri. Trillerin nimihän on Cape Fear. Kyse ei kuitekaan ole vanhasta versiosta, vaan uudesta. Tai… uusimmasta.
Elokuvan juoni on sama kuin alkuperäisessäkin. Max Cady (Robert De Niro) vapautuu vankilasta, eikä mahda pysyä nahoissaan, vaan haluaa kostaa ”petolliselle” asianajajalleen (Nick Nolte). Tai tarkemmin sanottuna: Koko asianajajan perheelle, joka sisältää koiran, teini-ikäisen tyttären sekä vaimon. Hässäkkä johtaa vanhalle kunnon Cape Fearille, jossa veri alkaa virrata…
Cape Fearin vanha versio oli loistava kuin mikä, mutta tämä on myös loistava. Vertailulta ei kuitenkaan vältytä, sillä nämä elokuvat ovat todella, todella tasa-arvoisia. Scorsesen versioon on lisätty ”hieman” enemmän verta, kuin alkuperäisessä oli. Mutta, 1960-lukuhan oli sensuurin aikaa, joten on ymmärretävää, ettei siinä ole verta. Tai ainakaan yhtä paljon kuin tässä versiossa. Uudessa versiossa tahti on myös hieman hitaampaa, ja tässä keskitytään kiinnostavien hahmojen luomiseen. Vanha versio on kuitenkin hivenen parempi, mustavalkoisuuden mitalla, sillä värit eivät sovi tunnelmaan.
Jälleen kerran täytyy ylistää pahisroolia, sillä Robert De Niro näyttelee niiin loistavasti Max Cadyä, että… Ja pääseehän mies toteuttamaan itseään: huutamaan. Robert Mitchum oli vanhassa versiossa kuitenkin parempi. Nick Nolte näyttelee kuitenkin häiritsevän huonosti. Silmälasit nokalle oli erittäin huono idea, sillä mies ei ollut yhtään uskottava, eikä kuvannut perheenisän ahdinkoa yhtä hyvin kuin Gregory Peck. 0.25 pointsia pois Nolten takia. Ja ne toiset 0.25 pistettä lähtevät värillisyyden takia.
Ohjaus on taattua kamaa, sen hommanhan on hoitanut itse Martin ”Nykki” Scorsese! Herra ei ole erehtynyt kertaakaan, eikä erehdy vieläkään. Punaisiksi muuttuvat kuvat, zoomit, sekä kaunistelematon väkivalta on taattua Scorsesea. Ja ”taattua Scorsesea” tarkoittaa erittäin laadukasta leffaa.
”I’m going to chop you into 42 pieces.”nimimerkki: Jope Pitkäviha
