Näin remake-teosten aikana, Pangin veljekset Danny ja Oxide päivittivät alkuperäisen toimintamättönsä Bangkok Dangerousin (1999) Hollywood-aikaan. Näin jälkijossitelujen aikakautena voisi sääliä Pangin veljeksiä ja ihmetellä, oliko teossa mitään järkeä. Uudempi Bangkok Dangerous (2008) on kerrassaan käsittämättömän huono remake ja selvä hollykylän räiskepaukkuteos, joita teinilapsukaiset tuijottelevat kiiluvine silmineen ja fantasioiden kuola suusta valuen. Pääosaan valittiin luonnollisesti joku yrmyilmeinen jätkä, jolla on muutaman tuuman hauis ja arpinen naama. Pangin veljekset taisivat unohtaa valintakriteerit täysin, sillä pääosarooliin valittiin Con Airissa (1997) ja Face/Offissa (1999) loistanut Nicolas Cage. Ehkäpä hänen nimensä kuulosti coolilta lausuttaessa ja oli kaikenlisäksi vielä sopivan lyhyt ytimekkäisiin mainospostereihin. Oli miten oli, mutta ainakaan näyttelijätaitojen takia ei Nikkeä rooliin valittu.
Joe (Cage) on palkkamurhaaja, joka on luonnollisesti tunteeton, kyyninen ja vähäsanainen mestaritappaja vailla moraalin hiventäkään. Joen seuraava keikka sijoittuu urbaaniseen Bangkokiin ja kohteena on neljä vähemmän tai enemmän suurta pahiskihoa. Kun periaatteita tiukasti noudattava Joe, joutuu kerrankin joustamaan ja taivuttamaan periaatteitaan, yltyy helpolta vaikuttanut tehtävä vaaralliseksi. Sitten alkaakin melkoinen mäiske ja räiske, ja siihen väliin tungetaan naurettavan kulunut romanssi ja turhaa tunnepelleillyä… ja Joe saa jopa moraliteettinsa ihmeellisesti takaisin.
Elokuvan ailahtelevainen tahti tuntuu hidastavan turbotoimintavaihteensa vähän väliä, esittääkseen tyhjänpäiväisiä romantiikkasessioita, Cagen kökköä näyttelemistä ja puhkikulutettuja teemojaan. Yli puolet elokuvan kestosta vievät tunnepelleilyt hidastavat vauhdikkaan actionmenon paikallaanjunnaavaksi mateluksi. Jos romantiikkaosiot olisi korvattu päätähuimaavalla toiminnalla, elokuva olisi ollut selvästi parempi. Harmittavasti, turhan syvällisyyden vääntäminen saa jopa tyylikkäät kannetkin tuntumaan syvällisemmältä kuin itse elokuva. Onneksi harvoissa toimintakohtauksissa on mukana äijämäistä rymistelyä ja jopa loppukliimaksi välttää ennalta-arvattavuuden ja luo jopa hetkittäistä jännityksen kipinää.
Ennen pääosarooliin astumista Nicholas Cage tyhjensi sopivasti vähäisen ilmevarastonsa ja kasvatti kammottavan rasvaletin. Surkuhupaisia one-linereita laukova, kökköä sankarillisuutta harrastava ja säälittävää poikamaista pilkettä silmäkulmassaan viljelevä Cage saa surkeudellaan vaikuttamaan jopa Steven Seagalin näyttelijältä. Pieniin sivurooliosiin valitut näyttelijät eivät omaa luultavasti kovinkaan hääppöistä kokemusta, mutta onneksi Cagen tyhjäilmeinen yrmyili vie katsojan huomion muista näyttelijöistä pois.
Kokonaisuutena uudempi Bangkok Dangerous on harmittavan surkeaa wannabe-machoilua, jonka vauhdikkaalta tuntuvaa menoa hidastavat turhamaiset romantiikkapelleilyt ja Cagen säälittävän surkea ja ilmevapaa yrmyily.
