No niin. Taas se tuli töllöstä. Tarkoitan siis Poliisiopisto IV:ta. Tässä kohdassa on pakko kysyä: moniko katsoi sen? Kaikki katsovat toisaalle. Viheltelevät vaivautuneina.
”En kai mä nyt Poliisiopistoja katsoisi”.”Ne on aika halpaa huumoria”.
Hiljalleen käsiä alkaa kuitenkin nousta.
”No mä katoin, että oliko se niin huono kuin sanotaan.””Mä verestin muistoja.”
”Mua uhattiin aseella, en ois kahtonut muuten.”
”Vaimo ois lyöny kaulimella, jos en ois kahtonut.”
Hmm, lopulta tuntuu, että aika moni katsoi tuon leffateollisuuden murheenkryynin. Huumorin häpeäpaalun ja vitsien ylijäämävaraston. Miksikö?
Ensimmäinen syy lienee 80-luvun luoman komediasarjan huono maine. Totutustihan ääripäät vetävät ihmisiä luokseen liimapaperin tavoin, joten kriitikoiden kuonavellissä uiva Poliisiopisto toimii. Paskaa halutaan nähdä. Mutta onko kaikki edes silkkaa ureaa?
Voisinpa jopa väittää, että ei varsinaisesti. Tokihan jatko-osien paljous on jo neljänteen osaan mennessä raiskannut monta toimivaa osa-aluetta pois ja osa sketseistä menee armottomasti pakkotoistoksi. Mutta silti Lassardin joukkojen halvassa huumorissa on vetovoimansa. Aivan kuin alelaarin pohjalta löytyneestä ”euron rolexissa”, joka kuitenkin tikittää.
Sekin on myönnettävä, että juoni on jälleen sivuseikka. Irtonaiset vitsit on vain ollut pakko saada mukaan. Kansalaispoliisikoulutus COP tarjoaa kaikista turhista jatkiksista parhaat puitteet huumorille. Vaikka David Spaden kehno rullalautailijaheebo on armottoman tylsä hahmo, niin vastapainona poliisimummo ja koripalloilu raukkajeparilla ovat hauskaa katsottavaa. Puhumattakaan koko saagan ykköskohtauksesta, jossa Jammajamma kaikuu jamaikalaisen tappajan suusta.
Poliisiopisto 4 voisi olla kirkkaasti keskivertoa parempi leffa. Korostan sanaa ”voisi”. Näreet kun ovat niin, että käsikirjoittajatiimi unohti leffasta lopun. Riemukkaan tunnin jälkeen loppu on yksi väritön klöntti, joka valuu pitkin seinää. Eikä katsoja jaksa edes pyyhkiä sitä pois. Syyttäisimmekö alun hyvyyttä vai lopun surkeutta?
Kovin, kovin kaukana on 1/5 tällä kertaa. Ei silti, kaukana on myös kunnon tasapainoinen ja loistava huumorikokemus. Mutta niille irtonaisille toimiville vitseille on pakko heittää hiukan respektiä. Samoin S. Guttenbergille, joka tajusi jättää laivan (lue: Poliisiopiston) oikeaan aikaan ennen uppoamista (lue: viimeisiä sääliviritelmiä). Kovin lähellä leffan kultaista keskitietä kulkee syrjityimmän komedialeffaputken neljäs osa. Ja se riittää ihan hyvin keveään leffailtaan.
”No, kyl mä nauroinkin. Silleen”Jamma jamma”. Tiätteks?””Joo, samoin. Ekaa kertaa jo 80-luvulla, nyt ties monetta kertaa.”
”Vähän väsähtänyttä. Ehkä Jeppeopisto on hieman aikasidonnainen tuote, mut ei dissata tätä jaksoo nyt turhaan.”
