Ghostbusters, tuo 80-luvun mahtava komediaklassikko jaksaa naurattaa vieläkin vaikka tehosteet ovat jo hieman vanhentuneita.
Kolme heeboa etsii ”työkseen” haamuja. Eräänä päivänä hebut ovat läpimurron kynnyksellä, mutta yliopisto lopettaa heidän tutkimuksiensa rahoituksen. Tämä ei heppuja estä vaan he perustavat oman yrityksen ”Ghostbusterssin”. Kun yritys alkaa tuottaa suosiota joutuvat haamujengiläiset vaikeampaan tehtävään rutiinihommien sijaan. Erään naisen talossa kananmunat lentelevät pitkin seiniä ja jääkaapissa kummittelee (ihan oikeesti). Pian helvetti pääsee valloilleen kun Ghostbusterit rupeavat selvittämään ongelmaa. Ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän sillä Ghostbusterssien toimistosta pääsee kaikki heidän pyydystämät haamut irti!
Ghostbusters on jo jonkin sortin klassikko ja siitä on paljon lämpimiä muistoja. Huumori iskee vieläkin, vaikka osa vitseistä on hieman lapsellisia, no kolahtavathan siinä tapauksessa vitsit niin aikuisiin kuin lapsiinkin (ja kaikkiin siltä väliltä).
Tehosteet ovat olleet leffassa jotain ennennäkemätöntä vuonna -84, mutta nykyään ne naurattavat lähinnä koomisuudellaan. Näyttelijät tekevät mainiota työtä ja varsinkin koomikot Bill Murray ja Dan Ackroyd ovat parhaassa vedossa tässä mystisessä ”kauhu”-komediassa. Juonta ei ole aivan vitsinomaisesti tehosteiden tekosyiksi kirjoitettu vaan se on tehty ihan tosissaan ja se on hyvä se. Reitmanin ohjaus on sitä tuttua ja turvallista muttei mitään ihmeellistä, no tälläisiin leffoihin ”normaali” ohjaus on ihan Ok sillä Kubrickin kaltaiset ”elämää suuremmat ohjaajat” tuskin onnistuisivat tälläisissä viihdepaukuissa omatakeisella tyylillään.
Ghostbusters on vaahtokarkkimiehineen ja synkkine koirineen mahtava kokemus, josta tulee varmasti lämpimiä muistoja. Leffaan tehtiin myös jatko-osa, jonka näkemisestä minulla on reilut 8 vuotta aikaa.
