Freddy elää kusi sukassa, kun äitimuori on tuotu mukaan peliin

27.12.2003 20:05

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: , ,
Alkuperäinen nimi:A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child
Valmistusvuosi:1989
Pituus:89 min

Alice(Lisa Wilcox) päästi Freddyn hengiltä edellisestä osasta ja on ruvennut elämään normaalia elämää. Jälleen kerran tällainen ei vain sovi ja Freddy on pian kehissä, mutta nyt hän tavoittelee jotain muuta kuin Alicea. Hän tavoittelee Alicen syntymätöntä lasta ja jos sikiö on noin 70 prosenttia ajastaan mahassa unessa niin edessä taitaa olla rankat ajat.

Tämä ei todellakaan jatkanut sitä linjaa mikä olisi ollut toivottavaa. Harlinin ohjaama edellinen osa oli koko sarjan menestyksekkäin ja uusi jatko-osa duunattiin hirveällä vauhdilla. Näyttelijöihin ei oltu hommattu kuin pari uutta kakrua ja ruumiiden määrä jää säälittävän alhaiseksi, mutta tapot suoritetaan yllättävän luovalla tavalla. Elokuvan ohjasi Stephen Hopkins, joka myöhemmin kunnostautui ohjaamalla hittisarjaa 24. Tähän stooriin Stephenillä ei näköjään riittänyt kiinnostusta. Tarina on sinänsä hyvä ja se olisi voitu toteuttaa paljon paremmalla tavalla. En tiedä sanonko tämän vain syvästä ihailusta Freddieen, mutta ”syntymä” kohtaus oli aika siistiä katsottavaa.

Sitten alkaa pitkä alamäki, joka kokee ajoittain satunnaisia nousuja. Freddystä saadaan enemmän tietoa, kakrut huolestuu ja pian ruumiita on kaikkialla. Tähän pieneen teinien porukkaan on ahdettu ärsyttävästi kaikki stereotyypit. Epäilevä Tuomas, Neiti Hienostelija, sekä pienoinen älykkö. En todellakaan ymmärrä miksi oli pakko ahdata mukaan henkilö, joka ei usko Freddien olevan elävä mies, vaikka puolet kavereista on kuollut. Siis se on niin hel**tin epärealistista. Syvyyttä hahmoihin saadaan kivasti, mutta ei tarpeeksi. Kiinnostavammaksi henkilöksi nousee se porukan pieni älykkö, sarjakuvapiirtäjä, joka ei siedä nähdä verta. Alicen poika, joka ilmaantuu unissa 5-vuotiaanan taaperona on yksi elokuvan valopilkuista. Hänessä on jotain tiettyä viattomuutta. Hän esittää myös muutamia sangen napakoita repliikkejä, joilla kritisoidaan teiniraskauksia.

Robert Englund vetäisee homman rutiinilla ja one-linereiden määrä senkun lisääntyy. Yksi hykerryttävä kuolinkohtaus, jonka Freddy suorittaa on syöttäminen kuoliaaksi. Tämä osuu kyllä niin tulenarkaan aiheeseen, että nykyisiin teinislashereihin/splattereihin/gore-elokuviin ei uskallettaisi tehdä samanlaista. Freddystä saadaan lisää tietoa ja ihan tarkka flashback, miten Freddy sai alkunsa. Olen sanonut tämän ja sanon sen uudestaan: Se ei ole kaunis näky. Englund ei pääse revittelemään tässä osassa niin paljon kuin edellisissä. Freddy elää kusi sukassa, kun äitimuori on tuotu mukaan peliin ja tämä latistaa paljon elokuvaa. Siis, tunnelmahan siinä menee täydellisesti. No, parempi tuuri ensikerralla.

Painajainen Elm Streetillä 5 on todella toinen sarjan heikoista lenkeistä. Se ei ole yhtä huono kuin kakkonen, mutta haisee kuin vessa isäukon jäljiltä. Aivan liian vähän potkua ja aivan liian laimea tunnelma. Kukaan ei varmaan odottanut sarjasta täydellistä, mutta rajansa kaikella.

Arvosteltu: 27.12.2003

Lisää luettavaa