Robert Rath (Sylvester Stallone) tekee työnsä hienovaraisesti ja tehokkaasti. Hänen työnsä on tappaa ihmisiä. Isku kylläkin menee hieman pieleen, sillä Miguel Bain (Antonio Banderas) sai myös saman tehtävän. Jälkipyykki laittaa veteraanin epäluulot liikkeelle ja hän ottaa maaliksi määrätyn tiedonvälittäjän, Electran (Julianne Moore) suojelukseen. Sellainen tempaus laittaa Miguelin euforiseen tilaan ja tämä lähtee takaa-ajoon.
Richard Donnerin filmografia on täplikäs, mutta hänen ammattitaitoaan ei voi kiistää. [I]Ammattitappajat[/I] ei loista lähtökohdan tai tapahtumien omalaatuisuudessa, mutta näistä heikkouksista huolimatta se on erittäin viihdyttävä äksön-pläjäys joka tasapainottelee karun ”realismin” ja kiillotetun ”viihteen” välisellä rajavyöhykkeellä. Tyylikäs ja stoalainen veteraani on maanisen kilpailijan vastakohta myös ammattietiikkansa suhteen. Aluksi esitellään hahmot rymistelyn säestyksellä, sitten lähtökohta bensaisien räjähdysten kanssa, juonta kehitellään kasaan ja lopulta rymistellään tyylikkäästi ja parin juonikäänteen kanssa.
Sylvester Stallone sopii mainiosti staattisen, hienovaraisesti toimivan kovanaaman rooliin ja toimittaa genren vaatiman kurinalaisen ammattilaisen. Ilmeilevä, singahteleva ja riehakas Antonio Banderas on kaikilla tavoilla Stallonen vastakohta ja tekee nautittavasti räikeän pahisroolin. Julianne Moore on varsin huomaamaton tarinan ainoassa tärkeässä naisroolissa.
Kaksi vastakohtaista väkivallan ammattilaista vastakkain ja toteutuksessa ei ole mitään vikaa. Laatutyötä äksön-genreen ja ei yhtään sen vähempää.
