Tämä elokuva joko vetää mukaansa ja koskettaa tai sitten se jää kesken ensimmäisen vartin kohdalla. Itselleni leffa osui kohdalle Finnkinon Mysteerinäytöksessä ja hyvä niin.
Elokuva jakautuu kahteen osaan. Alkupuolella nuori Saroo ajautuu eroon veljestään ja joutuu vaistojensa varaan selviytyäkseen Kalkuttan katujen karuissa oloissa. Toinen puolisko kertoo 20-25 vuotta vanhemman Saroon tarinaa. Saroota lapsuusvuosina esittävä Sunny Pawar vetää roolinsa loisteliaasti. Pojan tilannetaju on ikäisekseen huikea. Yksinäisen pienen lapsen vaikeuksia ja vaaroja sekä urheutta kuvataan aidontuntuisesti.
Vanhemman Saroon roolin vetävä Dev Patel on toisaalta ymmärrettävä valinta, mutta toisaalta voi miettiä miksei olisi voinut löytää yhtä hyvän lahjakkuuden siihenkin rooliin kuin mitä lapsinäyttelijäksi löytyi. Muutenkin elokuvan toinen puolisko on vähän väkinäisen oloinen. Ja Saroon etsintätoimien tehokkuus on hämmentävän löysää ja lopullinen ratkaisuliike on aivan liian dramatisoitua huttua.
On toisella puoliskolla myös hyvätkin hetkensä, kuten parin alkupuolen istutuksen lunastusta ja Nicole Kidman. Hänen hahmonsa avautuminen adoptiolasten ottamisesta on varsin kantaaottavaa ja rohkeaa. Vaikka elokuvan loppukin on melko laskelmoitu ja yllätyksetön, ei sen koskettavuudelle löydy ihan viime ajoilta vertauspohjaa. Itkuhan siinä tuli. Enkä varmasti ollut salin ainoa.
Kasassa siis parituntinen draama, jossa on paljon hyvää, mutta myös puutteita. Avoimin mielin katsottavaa draamaa etsivälle tämä on hyvä valinta. Leffasta kannattaa katsoa myös lopputekstit.
