Hiidenpata kuulostaa kiehtovalta. Kun leffalla on vielä Disney klassikon-leima otsassaan, juttu tuntuu paremmalta kuin hyvältä. Liikoja ei pidä silti odotella. On kerrassaan säälittävää nähdä, miten arvostetun animaatiopajan vuoden 1985 piirrosleffa onkin näin epätasaisesti toteutettu. Visuaalisesti hienoimmat hetket eletään vasta leffan loppupuoliskolla.
Lloyd Alexanderin teksteihin perustuvan Hiidenpadan sankari on sikopaimen Taran (Bardsley). Hänen hoiviinsa on uskottu Hennikki-niminen possu (engl. Hen Wen), jolla on taito ennustaa tulevia. Taran tempaistaan seikkailun pyörteisiin suoraan lätistä, kun paha pomotyyppi Hornansarvi/ The Horned King (Hurt) alkaa hinkua possua. Viattoman elikon avulla Hornansarvi tahtoo löytää maagisen hiidenpadan, jolla hän voisi herättää eloon kuolleiden armeijan ja vallata itselleen nurkkaa biljoona kertaa isomman alueen. Vaan miten käy, kun hommaan sotketaan vielä nokkela kaunotar nimeltä Ellen/ Eilonwy (Sheridan), höpsö harpisti Harpo/ Fflam (Hawthorne) ja epärehellinen karvapallo nimeltä Gurgi (Byner)?
Leffan piirrostyö tökkii vähän väliä ja vaikuttaa perin karkealta verrattuna moniin aiempiin Disney-leffoihin. Kaikki paukut on säästetty hiidenpadasta nouseviin kaasukiemuroihin, joita todellakin päästään näkemään vasta elokuvan loppuosassa. Kuka sinne asti jaksaa odottaa, jos alku ei jo vakuuta? Rainaan on ängetty niin paljon hössötystä ja liikettä, että piirrosjäljen totisesti soisi olevan tasaisesti parempaa. Projektissa oli kuitenkin jos jonkinmoista ongelmaa, joten niiden vuoksi voitaneen jotain antaa anteeksikin. Yksi tällainen ”jotain” on Tim Burtonin ideoiden totaalinen hukkaaminen. Kyseinen ohjaaja nimittäin aloitteli elokuvauraansa Disneyn animaatiopajalla ja hahmotteli kertomansa mukaan tähän rainaan joitakin mehukkaita sivuhahmoja, jotka isommat pomot sitten teilasivat.
Elokuvan onnistunein hahmo on ehdottomasti Gurgi, jonka kotimaisena äänenä kuullaan melkein alkuperäistä esittäjäänsä parempaa Jukka ”haarukkamies” Rasilaa. Yleisesti ottaen suomalaiset äänet hoitavat muutenkin työnsä tällä kertaa oikein hyvin. Alkuperäisestä versiosta jää kaipaamaan vain Hornansarvena ikimuistettavasti kähisevää John Hurtia. Oli esittäjä sitten kuka tahansa, animaattorien ja käsikirjoittajien jälkeensä jättämää työtä he eivät pysty pelastamaan. Gurgi on leffan henkilöistä ainoa, jolla on kunnollinen kehityskaari, muut jäävät jokseenkin pinnallisiksi ja yksiulotteisiksi. Hornansarven kohdalla tämä ei tosin haittaa, sillä tämän hahmon ympärillä pitääkin olla sakeaa mystisyyttä, jotta homma skulaisi.
Pienenä plussana on, ettei elokuvassa kuulla Disney-piirretyille ominaisia musikaalinumeroita. Ne särkisivät piloille senkin vähän, mitä käsikirjoittajaplutoona ja lepsut animaattorit ovat jo tuhonneet. Tämä leffa tarjoilee ehkä turhankin auliisti sankari- ja fantasiatarustojen kliseitä Disney-kuoreen pakattuna.
DVD:llä on mukana mukavasti mm. äänitys- ja hahmotelmaotoksia, joista käy ilmi mm. seikkailun ”starojen” muodonmuutoksia.