Ennakkoluuloisesti ajateltuna voisi kuvitella että Facebookista kertova elokuva on tylsä kuin… mikä lie

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Social Network
Valmistusvuosi:2010
Pituus:121 min

The Social Network on parhaita 2010-luvun elokuvia tähän mennessä. Tämä ilmenee jo alkuminuuteilla, kun elokuvan sankari/antisankari Mark Zuckerberg (Jesse Eisenberg) istuu oluttuopin ja tyttöystävänsä (Rooney Mara) kera opiskelijabaarissa juttelemassa, tai pikemminkin laukomassa sanoja suustaan konetuliaseen tempolla. Joku viisas on joskus sanonut, että elokuvan ensimmäisen kohtauksen pitäisi jollakin tavoin tiivistää koko kuva, ja näin todellakin on The Social Networkin laita. Kun kaiken keskittymiskyvyn katsojalta vaativa dialogi päättyy, lähtee Zuckerberg tyttönsä jättämänä jolkottamaan poikki Harvardin kampusalueen opiskelija-asuntoonsa, ja alkukrediitit lasketaan ilmoille Trent Reznorin ja Atticus Rossin Oscar -palkitun scoren hienoimman kipaleen soidessa huomaamattomasti taustalla. Voiko leffa enää paremmin alkaa?

Tuosta alun baarikohtauksesta muuten näin sivumennen mainiten kuvattiin 99 ottoa. Hyvää lämmittelyä näyttelijöille siis. Kertoo jotakin myös David Fincherin perfektionismista. Tämä trivia ja paljon muutakin intressanttia kamaa löytyy leffan DVD-julkaisusta (joka oli tietenkin pakko hankkia). Tuplalevy sisältää yli kolme tuntia ekstroja ynnä ohjaajan kommenttiraidan&käsikirjoittaja Aaron Sorkinin ja näyttelijöiden kommenttiraidan. Todella tuhti paketti siis.
Ajattelin vain mainita.
Ja nyt takaisin itse leffaan.
David Fincherin nimen ohjaajana jo sanoinkin. Mies tuskin kaipaa liiempiä esittelyjä (Se7en, Fight Club, Zodiac), ja The Social Network on yhden aikamme nimekkäimmän elokuvantekijän yksi parhaimmista ohjauksista. Leffa on tosiaankin ohjaajansa näköinen, ja The Social Network pysyy tiukasti Fincherin hyppysissä koko kaksituntisen kestonsa ajan. Leffan visuaalinen puoli on synkän moderni, ja värimaailma on jätetty muikean kylmäksi. Tähän natsaa täydellisesti Aaron Sorkinin kässäri, joka saa elokuvafriikin hieromaan käsiään tyytyväisenä yhteen. The Social Network (kuten muutkin Fincherin työt) pohjaa kirjaan (ja myös tietenkin jossain määrin oikeisiin tapahtumiin), mutta se saa elämänsä Sorkinin dialogista. Itse en ainakaan ole törmännyt parempaan dialogiin missään elokuvassa ikinä, ja Oscu napsuikin ehdottomasti oikeaan osoitteeseen.

Nopeasti ja ennakkoluuloisesti ajateltuna voisi kuvitella että Facebookista kertova elokuva on tylsä kuin… mikä lie, mutta totuus on toisenlainen. Alun rukkasten jälkeen Zuckerberg alkaa kämppistensä ja parhaan kamunsa Eduardo Saverinin avustamana luoda nimeä Harvardissa tietokonenerona (hän pääsee tavoitteeseensa humaltuneena ja hyvin kyseenalaisin metodein), ja pian juoneen sotkeutuu myös Winklevossin veljekset bisnesideallaan, jonka Zuckerberg enemmän tai vähemmän pöllii, sekä musiikkiteollisuuden mullistaneen Napsterin perustaja Sean Parker, joka, huomattuaan Zuckerbergin idean arvon, alkaa roikkua iilimadon lailla orastavassa yrityksessä. Kehyskertomuksena toimivat oikeussyytteet jotka Winklevossit ja Saverin ovat nostaneet Zuckerbergia vastaan, ja hommaa käydään läpi takaumina.

Sorkinin terävä dialogi, Fincherin ohjaustyö ja tarinan kuljetus samaan aikaan useilla eri tasoilla, sekä tietenkin jo mainittu musiikki luovat kombinaation jota katsoja ei voi viitata kintaalla. Elokuva on myös paljon hauskempi, kuin voisi etukäteen kuvitella, ja se luo kylmälle pohjavireelle hyvän kontrastin.

Ja sitten näyttelijöihin. Upeaa on huomata nuorien, nimettömien näyttelijöiden tekevän elämänsä rooleja toinen toisensa perään. Ylivoimaisesti paras ja pankin räjäyttänyt suoritus on Jesse Eisenbergin päärooli Facebookin luojana Mark Zuckerberginä; sen lisäksi, että elokuva on ohjaajansa näköinen, on se myös ehdottomasti päähenkilönsä näköinen. Eisenberg uskaltaa olla ärsyttävä ja jättää katsojan ikään kuin kylmäksi (ei kuitenkaan huonolla tavalla), ja kuitenkin toisaalta hänessä on ulottuvuus johon on helppo samaistua. Maneeritkin ovat vakuuttavia, ja Eisenberg nörttinerona tuokin jotenkin etäisesti mieleeni Heath Ledgerin upean roolisuorituksen Batmanin arkkivihollisena Jokerina muutama vuosi taaksepäin. Ei näillä roolihahmoilla eikä näyttelijöillä siis käytännössä mitään yhteispiirteitä ole, tarkoitan vain lähinnä että Eisenberg ”hukkuu” samalla lailla rooliinsa kuin Ledger niin, että on mahdotonta sanoa missä Jesse Eisenberg päättyy ja mistä Mark Zuckerberg alkaa. Eisenberg tuo myös upealla tavalla esiin sen herkkyyden, joka tarinan päähenkilössä piilee, mutta jonka tämä kanavoi hyvin omalaatuisella tavalla. Tässä onkin yksi elokuvan oivista ristiriidoista: sosiaalisesti raajarikkoinen henkilö luo maailmanlaajuisen sosiaalisen verkoston. Raikuvat aplodit Jesse Eisenbergille.

Myös muut näyttelijät tekevät siistiä jälkeä, etenkin Justin Timberlake omalla tavallaan kierona Sean Parkerina ja Armie Hammer isokokoisina, koomisina Winklevossin kaksosina, joilla on hirveä yritys päällä mutta joilla tuntuu kaikki kuitenkin menevän pieleen. Sen sijaan Andrew Garfield Eduardo Saverinina, Zuckerbergin parhaana (ja ainoana) ystävänä ja myöhemmin, liikaa spoilaamatta, jonkinlaisena vihamiehenä, on ehkäpä leffan heikoin lenkki. Suoritus on kyllä kohtalainen, ei siinä mitään, ja ensimmäisellä katselukerralla aikoinaan teatterissa se näytti vielä mallikkaaltakin, mutta parin katselukerran jälkeen DVD:llä pieni ylinäytteleminen on alkanut vaivaamaan. Eikä välttämättä ihan niin pienikään. Ei siis raikuvia aplodeja Garfieldille, joskaan ei mitään buuauksiakaan. Vain hiljainen, ymmärtävä nyökkäys.

Leffan autenttisuudesta on käyty keskustelua. Muun muassa Timberlaken esittämä Parker ja Garfieldin Saverin on elokuvassa kuvattu arkkivihollisina, vaikka he oikeassa elämässä ovat hyviä ystäviä. Omasta mielestäni tällä ei ole mitään merkitystä. En muutenkaan ymmärrä minkä takia ihmiset aina marisevat siitä, että joku elokuva on epäaito tai ei vastaa todellisuutta. Jos minulta kysytään, ei se ole elokuvan tehtäväkään. Mutta tämä on taas niitä asioita, jotka menevät ohi aiheen, mutta joista silti kirjoittelen sopimattomasti arvosteluuni. Takaisin elokuvaan siis, ja nopeaan yhteenvetoon kiitos.

Fincher on tehnyt elokuvan, joka on mielestäni hänen parhaansa sitten Fight Clubin, ja osuu aika lailla tasapisteisiin jaetulle kakkossijalle Se7enin kanssa miehen resumeessa. Jotakuta katselijaa leffan lähtöasetelma saattaa ehkä hiukan vaivata, onhan kuitenkin pinnalta katsoen loppujen lopuksi kyse vain isojen lasten riidoista rahavuorten ympäröimässä snobilaaksossa. Mutta kuoren alla piilee myös paljon muuta. Miten paljon, siitä voidaan toki olla montaa mieltä. Mutta se on selvää, että The Social Network on taattua viihdettä ja hyvää elokuvaa alusta loppuun.

Lisää luettavaa