Sherwoodin iloisista veikoista on väännetty melkein yhtä monta leffaa kuin Draculasta ellei peräti enemmänkin. Tämä versio kuuluu ehdottomasti niistä parhaimpiin, vaikka Kevin ”Pörrötukka-Robin” Costner ei puhukaan kaiken aikaa englantilaisittain. Se on lopulta hyvin pieni rike.
Yleensä Sherwoodissa on tavattu käyskennellä vihreissä sukkahousuissa ja sulka hatussa. Vaikka Robin Hoodin historiallisesta todenperäisyydestä ei olekaan todisteita, ei vaatetuksen tarvitse olla niin mielikuvituksellinen. Enää ei jouduta keskeyttämään nujakoita silmäpaon vuoksi. Muutenkin yritetään näyttää realistista kuvaa metsään ajettujen henkipattojen elämästä. Sama pätee ylempään luokkaan. Linnat ovat kylmiä, pyhät miehet vallan turmelemia, miekat raskaita ja elämä ankeaa. Realismia ei silti ole liiaksi. Tuttu peruskuvio on tallella, vaikka sankarin mukana talsiikin ennakkoluuloja herättävä mauri (Freeman), Robinin taustatarinaa on uurrettu syvempään ja elokuvan sankaritar tappelee tarvittaessa kuin mies. Kyllä metsässä kivaakin on.
Leffan ylivoimainen huippu on Nottinghamin sheriffi (Alan Rickman). Häiskä varastaa jokaisen kohtauksen, jossa vain käväisee. Kaikessa yliampuvuudessaankin hahmo on rakastettava ja jo pelkästään tämän roolisuorituksen vuoksi Robin Hoodia vuosimallia –91 jaksaa katsoa useamman kerran. Costner on okei kakkonen ja näyttää hyväksyvän sen kuin mies.
