Elokuvan perimmäinen viehätysvoima perustuu sen rehelliseen hölmöyteen.

4.6.2016 05:04

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Buzz Lightyear of Star Command: The Adventure Begins
Valmistusvuosi:2000
Pituus:70 min

Tätä arvostelua kirjoittaessani olen kieriskellyt tuntikausia sängyssäni ja yrittänyt saada unta päästäni kiinni. Turhaan. Valoisat kesäyöt, trooppinen sisälämpötila sekä kovaääniset laululintuset tekevät yrityksestä toivottoman. Jos nukkumisesta ei tule mitään, niin ainakin voin tappaa aikaa siten kuin parhaiten taidan ja tässä tilassa jaksan: kirjoittamalla elokuvasta, joka ehkäpä on tullut henkilökohtaisesti useammin katsottua kuin mitään muuta leffaa koskaan. Buzz Lightyearista!

Eikä ole edes vitsi. Olen nähnyt tämän hölmön elokuvan varmaan miljoona kertaa. Muistelen että tämä kyseinen leffa olisi alunperin tarkoitettu kokonaisen televisiosarjan pilotiksi, se on muistaakseni Disneyn televisiotiimin Japanissa tuottama suoraan videokasetilla julkaistu halpis. Itse taisin olla juuri passelissa iässä silloin kuin tämä oli uusi ja siksi tulinkin sen alunperin nähneeksi kuin luonnostaan. Paluuta ei kuulkaas veikkoset sen jälkeen enää ole ollut.

Tarinan päähenkilö on yllättäen Buzz Lightyear (Santeri Kinnunen), avaruusrangeri, jonka pari Warp Darkmatter (Taisto Oksanen) kuolee heti leffan alussa. Luonnollisesti Tähtiliitto haluaa Buzzille uuden parin, ja erinäisten kokeiden perusteella pestiin valikoituu prinsessa Mira Nova (Hanna Kaila), mutta samaan aikaan ne Toy Storyn vihreät ufomiehet ovat menneet rakentamaan Buzzille robottiparin, joka putoaa suunnilleen heti ensimmäisessä tehtävässä. Samaan aikaan paha keisari Zurg (Markus Bäckman) on suunnitellut vihreiden ufojen yhdysmielen varastamista ja muuttamista omaksi mielenhallintasäteekseen. Seuraavaksi Zurg tietysti laukaisee säteensä kaikkialle ja siinä sivussa laukoo kuolemattomia pahislohkaisujaan:
”Olen pahis! Mwahhahaaa!”
”Pahuus voittaa! Hahhaaa!”

Varmaan turhaa erikseen mainita, että Zurg on parasta koko elokuvassa. Animaation jälki on tässä leffassa todella halvahkoa ja etenkin dialogin osalta käsikirjoitus on pöhköäkin pöhkömpää jälkeä, mutta tahaton ja tahallinen huumori sekä erinomaiset ääninäyttelijät pelastavat mielestäni paljon. Tarinasta itsestään pidän itseasiassa paljonkin, siinä on mielestäni muutama ihan hyväkin idea ja se on oikein menevästi kerrottu. Turhia suvantokohtia ei elokuvassa oikeastaan ole eikä toiminta pysähdy missään vaiheessa kuin seinään. Mutta kuten sanoin, dialogi varsinkin on välillä todella tyhmää, omasta mielestäni nautittavankin sellaista. Kaikki kohtaukset, joissa Zurg pääsee ääneen ovat joko parasta tai pahinta koskaan.

En tiedä olenko vain omituinen vai olenko saanut oman osani jostain mielenhallintasäteestä, mutta jollain salaperäisellä ja käsittämättömällä tavalla olen aina pitänyt tästä elokuvasta. Se on tyhmä, mutta viihdyttävä ja vaaraton poikien tieteisörinä ilman turhantarkan järjen sille asettamia rajoituksia, vähän kuin joku Flash Gordon mutta vieläkin hölmömpi. En osaa enkä rupeakaan tätä suosittelemaan kenellekään.

Arvosteltu: 04.06.2016

Lisää luettavaa