Vaikka Ben-Hur pohjautuu romaaniin ja raamatulliseen tarinointiin, on sen yksi ongelma alussa heti nähtävillä: katsoja pähkäilee, kertooko tarina loppujen lopuksi Jeesus Kristuksesta vai Judah Ben-Hurista. Ei sillä, kyllähän pääsiäisen tapahtumat nousevat ratkaisevaan rooliin Ben-Hurin tarinan kannalta lopussa, mutta silti mm. alun Jeesus-kohtaus tuntuu täysin turhalta elokuvallisen kerronnan kannalta.
Ben-Hur on siis eeppinen spektaakkeli ja vuoden 1959 Oscar-rohmu. Elokuvan historiassa Ben-Hur on aivan oma lukunsa, mutta missään nimessä se ei ole täydellinen elokuva. Ottaen huomioon valmistusvuotensa, lavastus ja vaatetus ovat huippuluokkaa, mutta käsikirjoitus kompastelee, kun vaikuttavien suurkohtausten jälkeen tulee pahoja suvantovaiheita, jotka jättävät myös muutamia mielenkiintoisia hahmoja kokonaan pois tarinan sykkeestä.
Ben-Hur on pohjimmiltaan opettavainen tarina ja kostoseikkailu, jossa lopulta oikeudenmukaisuus vie voiton. Monipuoliset tapahtumat ja hyvät näyttelijäsuoritukset pitävät pintansa täydellisesti vertailussa myöhemmän ajan elokuviin. Ylipituutta voi toki aina arvostella, mutta Ben-Hurin kaltainen superklassikko väliaikamusiikkeineen on kuitenkin jokaisen minuuttinsa ansainnut. Ben-Hurin katsominen kuuluu todellakin yleissivistykseen.
