Amir ja Hassan ovat ystaviä vaarallisessa Afganistanissa. He leijjattavat leijoja ja juoksevat niiden perässä. Hassan kuitenkin joutuu kokemaan jotain, mitä kukaan ei haluaisi kokea. Amir näkee tapuksen kulman takaa, mutta ei kerro kenellekään. Tästä alkaa poikien ystävyys halkeilla. Lopulta sota erottaa pojat kauas toisistaan.
20 vuoden päästä Amerikassa Amir saa soiton jonka mukaan hänen täytyy pelastaa Hassanin poika ja palata vaaralliseen talibaanien hallitsemaan Afganistaniin. Luvassa on jännitystä, surua ja muistoja kaukaa menneisyydestä.
Marc Forsterin Leijapoika on onnellinen ja viaton, sekä surullunien ja traaginen. Elokuvan aikana voi tuntea lähes jokaisen tunteen mitä maailma päällään kantaa, eikä se kuitenkaan ole teennäinen. Jokainen kohtaus on karua totuutta käsittelevä, sillä talibaanivaltiossa ihmisiä kivitetään oikeasti, niin tässäkin elokuvassa (siis leikisti elokuvassa). Sodan ajan pelkoa ja epätoivoakin on tuotu esille, mutta elokuvassa näytetään etteivät afganistanilaiset kuitenkaaan unohda moraalia, vaikka sotamies yrittäisi aseella uhaten naisen koskemattomuutta loukata.
Kuvauksessa näkyy samaa vauhdikkuuta kuin Findinng Neverland tai Monster’s Ball elokuvissa. Leijakilpailut on kuvattu energisesti, vaikkakin leijat ovat tietokoneanimaatiota suureksi osaksi (hyvin nekin tehty). Myös muut kohtaukset oli asiaan kuuluvasti kuvattu.
Muistan kun istuin elokuvissa ja lapsuusosuus oli ohi, tuntui kuin siinä olisi jo yhden elokuvan pituus ja pelastusoperaatio olisi toinen elokuva. Onhan elokuva yli kaksituntinenkin, mutta nuo kaksi tarinaa oli kuitenkin ommeltu yhteen onnistuneesti ja lopputuloshan on uskomaton.
Leijapojassa on väkivaltaa niin kuin oikeassakin maailmassa, ja se tuo todellisuuden tuntua elokuvalle. On se hassua mitä ihminen tekee korjatakseen menneisyyden virheitään ja se nähdään tässä elokuvassa selvästi.
Uskomaton elokuva, jonka nähtyä sen halua nähdä uudestaan. Samanlaista ystävyyttä kuin mitä noilla kahdella pojalla on, ei tässä maailmassa joka päivä näe. Elokuvahistorian hienoimpia teoksia joita olen nähnyt. Ja vaikka olen urospuolinen, lähdin elokuvateatterista kyyneleet silmissä.
