Viimeinen yksisarvinen

Ludil

Rankinin ja Bassin “The Last Unicorn” on niitä elokuvia, joita joutuu vähän etsimään tai joiden olemassaolosta saa tietoa sattumalta, mutta joiden katsominen on sen väärti. Tekijöiden tyyli on “Yksisarvisessa” samaa kuin näiden vuoden 77 “Hobitissa”, mikä on jäänyt mieleen erittäin persoonallisena ja hyvällä tapaa rosoisena. Elokuvan keskiaikaisesta taiteesta haeskeleva visuaalinen ilme onkin oikein hieno alusta loppuun, varsinkin kun elokuvalla on kontrastia alun kukkaismetsän ja loppupuolen synkeyksien kanssa.

Itse juonikin on mielenkiintoinen sen kertoessa enemmänkin ihmisistä kuin yksisarvisista; elokuva pohtii enemmän vilpittömän uskon ja toisaalta sen väärinkäyttämisen teemoja kuin itse elokuvan pääyksisarvista. Omaan makuun leffassa on hieman liikaa laulukohtauksia, jotka tuovat tunnelmaansa mutta eivät kyllä säväytä samantapaisuudellaan: muutoin kyseessä on hyvä ja synkempi kasarianimaatio.