Yritän yleensä vältellä Lars von Trierin elokuvia. En siksi, että ne olisivat huonoja, vaan siksi, että ne ovat liian hyviä. Vaikka kysymys on vain elokuvista, von Trierin tekeleet puraisevat. Ne nostavat tunteita pintaan lähes poikkeuksetta. Ehkä se johtuu dogmaan kuuluvasta kuvaustekniikasta (pääasiassa käsivaralta kuvattuja ottoja mahdollisimman luonnollisissa olosuhteissa), ehkä onnistuneesti kerrotuista tarinoista. Ehkä kumpaisestakin.
Dancer in the Darkin päähenkilö on Selma (Björk). Hän on muuttanut Tshekkoslovakiasta Amerikan onnelaan pienen poikansa kanssa. Selma on kommunisti, eikä hän pidä Amerikasta erityisesti. Mutta musikaaleista, niistä hän pitää. Lisäksi Amerikassa hänellä on toivoa saada korjautettua poikansa näkö, joka on huononemassa aivan kuten Selmalla itselläänkin. Itse asiassa Selma on sokea kuin lepakko. Siitä huolimatta hän tekee pitkää päivää tehtaassa ja yrittää elää normaalia elämää. Sokeus on salaisuus, josta tietää vain Selman lähin ystävä, Cvalda eli Kathy (Deneuve), maahanmuuttaja hänkin.
On selvää, ettei salaisuus ole ikuinen. Selma pakenee musikaaleihin, maailma murenee pala palalta. Selmasta voisi moni nariseva muija ottaa oppia. On raastavaa nähdä, miten iloinen ja elinvoimainen köyhä ja näkökyvytön tehdastyöläinen jaksaa olla – vaikka kyse olisikin vain fiktiivisestä hahmosta. Käsikirjoittaja-ohjaaja Lars von Trier kasaa hahmolle ylivoimaisen raskaan taakan onnistuen kuitenkin välttämään ylilyönnit. Rujossa ympäristössä ja rosoisella tavalla kuvattu elokuva muuttuu lopulta erääksi taidemuodon kauneimmista tekeleistä.
Dancer in the Dark voitti useita palkintoja (mm. Kultainen Palmu ja parhaan naispääosanesittäjän palkinto/ Cannes), mutta Oscareita ei elokuvalle herunut. Huutava vääryys. Mm. elokuvan laulut säveltänyt ja esittänyt päätähti Björk olisi ansainnut enemmänkin kiitosta. Lars von Trierin kynsissä tämä musiikin ihmelapsi venyi suoritukseen, johon moni ensikertalainen vain haaveilee pystyvänsä. Kivaa se ei kuuleman mukaan ollut, mutta lopputulos on tärkeämpi.
Loistavan Björkin lisäksi elokuvassa nähtävä ikinuori musikaalikonkari Catherine ”Cherbourgin sateenvarjot” Deneuve tekee piristävän erilaisen roolin kuin hänenlaiseltaan ladylta osaa odottaa. Toinen leffassa vilahtava musikaalikasvo on Joel Grey, joka voitti ammoin Oscarin pisteliäästä roolistaan elokuvassa Cabaret. Trierin otteessa Grey muuntautuu Oldrich Novyksi, Selman suureksi idoliksi ja menneiden aikojen steppiheikiksi. Deneuven ja Greyn ohella tanssia ja laulantaa joutuvat harjoittamaan myös useissa TV-elokuvissa nähty – ihan kelpo näyttelijä – David Morse ja Nicholas Cagen varamieheltä näyttävä Peter Stormare. Kumpikin hoitaa hommansa kotiin.
